Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Launosnetin valtuustoraportti 7.7.2003 -kokouksesta
Mikko Junes

Lopen kunnanvaltuusto kokoontui poikkeukselliseen kesäkokoukseensa lähinnä sen vuoksi, että koulukeskuksen lisäluokkien rakentamisesta oli tehtävä päätös, jotta työt pääsevät käyntiin.
Valtuusto istui yhtä vaille täysilukuisena:
Hanna Mikkolan (kok) tilalla oli Elina Kuosmanen, Jaakko Pankakosken (kesk) tilalla Pirjo-Liisa Saloniemi, Atte Vienosen (sd) tilalla Ritva Polón ja poissa oli myös Pirjo Huhta.

Valtuutettu Aarno Lähde (sd) peräsi valtionosuutta koulukeskuksen rakennustöihin, olihan korjaustarve ollut jo vuosia tiedossa ja työ suunnitteilla. Kunnanjohtaja Saranevan mukaan valtionosuutta on haettu vuosille 2002 ja 2003 ilman tulosta, vaikka Hämeen Liitto oli asiaa puoltanut. Hanke on nyt talousalueella ensimmäisenä avustusvuorossa. Viimeksi valtionosuutta on saatu Läyliäisten koulun liikuntasaliin vuonna 1994, joten vanhan säännön mukaan "kerran 10 vuodessa" apuja pitäisi tulla. Ainakin sitä haetaan koulukeskukseen myös jatkossa.

Asko Ali-Marttila (sit) pohdiskeli, ovatko ennakoitua noin 400 000 euroa edullisemmat rakennuskustannukset seurausta hyvästä hankintamenettelystä vai ylisuuresta ennakkoarviosta. Hankkeen kunnollisesta valvonnasta ei siitä huolimatta pitäisi lipsua. Pj. Matti Ahtiainen (kesk) arveli, että talouden taantuma heijastuu lisäluokkien 1,3 miljoonan euron kokonaishintaan.
Aimo Alho (kesk) huomautti, että kunnan viime vuonna saama harkinnanvarainen valtionapu voidaan katsoa koulukeskusavuksi sekin.

Yhtä kaikki, kunnan historian suurin rakennushanke - yhteensä yli viiden miljoonan euron koulukeskusremontti - päätettiin lopulta aloittaa yksimielisesti. Päätös koski ensivaiheen lisäluokkia. Toinen vaihe käsittää A-salin ja ruokahuollon tilojen saneerauksen. Kolmannessa vaiheessa pitää päättää, mitä B-koululle tehdään.

Valtuutettu Vilho Tuomi (vas) peräsi, miksi Joentaan koulun muutostöiden suunnittelua ei tehdä kunnan omana työnä. Samalla asialla oli myös keskustan Eeva Sahari, joka esitti asiaa koskevan toivomusponnen jatkoa ajatellen. Teknisen lautakunnan pj. Sakari Vuorisen (sd) mukaan kyse on myös tilojen käyttötarkoituksen muutoksesta, jollaisia suunnitelmia teknisen viraston resursseilla ei ehditä tehdä, koska "väki tekee jo nyt ylitöitä, joista ei edes makseta."

Valtuutettu Aarno Lähde ihmetteli, miksei Joentaan koulun asunnon muuttamisesta opetustiloiksi aihetuvia 34 000 euron kustannuksia ole laskettu mukaan oppilaskustannuksiin, kun verrataan kyläkouluja keskenään. Valtuutettu Juhani Rautiainen (kok) vastasi, että lisätilan tarve on ollut tiedossa jo kaksi vuotta sitten ja Sajaniemen oppilaiden tulo Jokiniemeen vain vauhditti asiaa. Sakari Vuorisen mukaan tekla oli lykännyt asunnon saneerausta vuokralaisten vuoksi. 18 000 euron lisäraha muutostöihin hyväksyttiin.

Kunnantalon vesikaton korjaustöihin hyväksyttiin 25 000 euron lisämääräraha. Valtuutettu Seppo Kuparinen (kesk) kyseli, aiotaanko urakat kilpailuttaa, johon Sakari Vuorinen vastasi, että asiaa koskeva maininta löytyy teklan päätöksestä.

Valtuutettu Aarno Lähde peräsi kunnan kiinteistöille vastaavanlaista ennaltaehkäisevää kunnossapitoa ja huolto-ohjelmaa kuin koneillekin, jotta töihin ei ryhdyttäisi vasta sitten, kun vedet tulevat niskaan. Sakari Vuorinen toivoi, että Lähteen esittämä asia muistetaan myös siinä yhteydessä, kun valtuusto päättää teknisen toimen resursseista. Eino Kilpiäinen (kesk) huomautti Lähteelle, että kiinteistön kuntoarvio on tehty ja tarvittavat toimen sen mukaisia.

Hyvinkään-Riihimäen talousalueen kuntien yhteistoimintasäännön muutos, jolla vahvistetaan talousaluetoimikunnan ja kunnanjohtajista koostuvan kuntayhteistyön johtoryhmän roolia, ei aiheuttanut isompia keskusteluja. Talousaluetoimikunta oli edellyttänyt, että "Suurehkoihin selvityksiin tai kustannuksia vaativiin toimenpiteisiin toimikunta ei saa ryhtyä ilman jokaisen kunnan kunnanhallituksen ja/tai –valtuuston suostumusta”.

Valtuutettu Asko Ali-Marttila kysyi, milloin talousaluetoimikunnan asiat tuodaaan valtuustoon saakka? Kunnanjohtaja Saranevan mukaan "päätettävän asian luonne ja käytettävissä olevat määrärahat ratkaisevat päättävän elimen". Toimintasäännön muutos hyväksyttiin.

Pj. Matti Ahtiainen kysyi, kuinka Poronpolun rekisteröiminen yhdistykseksi vaikuttaa maanomistajien kanssa tehtyihin sopimuksiin? Valtuutettu Into Myllymäen (kesk) mukaan maaomistajista yksi oli kysynyt samaa asiaa.
Kunnanjohtajan mukaan rekisteröiminen koskee Poronpolun toiminnallista puolta ja sopimukset ovat yhä kunnan ja maanomistajien välisiä. Reittien käyttöön ei ole estettä jatkossakaan.

Valtuutettujen esittämissä asioissa Kari Koukku (kok) nosti esille kirkonkylän risteyksen vaakunakuvion ja muiden istutusten keskeneräisyyden, jota on selostettu tarkemmin valtuustouutisessa.

Valtuutettu Juhani Rautiainen toi esille Jokinimentien ja Sajatien risteyksen turvattomuuden. "Risteys ei kertakaikkiaan toimi ja pyörätiekin päättyy Salosen autokorjaamon pihaan."

Niin oli kokousasiat nuijittu pöytään ja lopuksi kirjattiin kaksi valtuustoaloitetta:

-Juhani Rautiaisen (kok) aloite alle kolmivuotaiden lasten kotihoitolisän käyttöönotosta Lopella vuoden 2004 alusta lukien.
-Aimo Alhon (kesk) aloite kunnanviraston pääoven edustan muuttamisesta asiakaspysäköintipaikaksi, jossa sallittaisiin 30 minuutin pysäköinti virastossa asioiville.

Ennenkuin puheenjohtaja Matti Ahtiainen kopautti vajaan kolmivarttisen kesäkokouksen päättyneeksi, hän muistutti, että Lopen työpaikkaomavaraisuus on laskenut 10 vuodessa 70:stä 60 prosenttiin. Ahtiaisen mukaan tällainen uhkaa ennenpitkää kunnan itsenäisyyttä, vaikka asukasmäärä kasvaisikin.

Ahtiainen sanoi antavansa asian "kesäläksyksi" valtuutetuille ja peräänkuulutti samalla myönteistä asennetta Lopelle tulevien yritysten suhteen. Sanotun saattoi ymmärtää joko moitteeksi Demolite Oy:n kyllästepuulaitosta vastustaneille tai sitten ennakkovaroitukseksi mahdollisesti käynnissä olevia yritysneuvotteluja ajatellen. Mene ja tiedä.

Lopuksi Launosnetin toimituksen perinteiset valtuustotähdet:

** Kari Koukku: Kaksi tähteä pienen mutta kovin kuvaavan risteysasian esiintuonnista värikkäin sanankääntein.
** Aarno Lähde: Jatkuvasti hyviä yrityksiä muuttaa valtuusto kumileimasimesta todelliseksi päätöksentekijäksi.
* Juhani Rautiainen: Lasten kotihoitolisää koskevasta valtuustoaloitteesta.
* Sakari Vuorinen: Ponteva teknisen toimen resurssipulan esiintuonti, joka uhkaa jo muodostua pikku maneeriksi.

Lue: Valtuustouutinen 7.7.2003


Takaisin valtuustouutiseen
Takaisin etusivulle