|
Launosnetin raportti Lopen kunnanvaltuuston
kokouksesta 9.8.2004
Jukka Saarinen
§ 54 K.F.A. JA EDLA JOHANNA VON QVANTENIN OPINTORAHASTOSÄÄTIÖN
TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2003
Tilinpäätös hyväksyttiin keskusteluitta
§ 55 ERO VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN JÄSENYYDESTÄ
/ TÖLMÄLÄ TUUKKA
Ero myönnettiin, tilalle ehdotettiin ja valittiin
Hanna Nurminen, nimettiin myös lautakunnan vpj:ksi
§ 56 RANTASALON RANTA-ASEMAKAAVA
Ranta-asemakaava hyväksyttiin Kunnanhallituksen
esittämällä tavalla keskusteluitta
§ 57 RANTALAN TILAN RANTA-ASEMAKAAVA
Ranta-asemakaava hyväksyttiin Kunnanhallituksen
esittämällä tavalla. Keskusteluissa toivottiin aktiivisuutta
jo kaavanteko vaiheessa maanomistajien taholta.
§ 58 KOULUKESKUKSEN II-VAIHEEN RAKENNUSHANKKEEN
KÄYNNISTÄMINEN
Kunnanjohtaja esitteli lyhyesti II- vaiheen suunnitelmat.
(kirjoittajan huomio: Kokouksessa ei paikalla ollut rakennusprojektin
valvoja Tekninen Päällikkö Rahikainen. Kuuleman mukaan
lomilla eli kunnantalo ei sittenkään ollut suljettu kokonaan
heinäkuun aikana. Outoa sinänsä että näin
tärkeän vaiheen esittelyn aikana aiheeseen liittyvistä
viranhaltijoista tärkein ei ollut paikalla esittelemässä
projektia).
II- vaihe käsittää pääasiassa
juhlatilan, ruokatilan ja vanhan osan vielä uusimattomat ovet
ja ikkunat, samoin joitakin teknisiä muutoksia tehdään
vanhoihin tiloihin.
Kokouksessa olivat esillä suunnitelmat "puhujanpönttöön"
teipattuna. Pohjapiirroksiin oli päässyt tutustumaan ennen
kokousta, samoin julkisivukuviin. Mm. Ruokailutilat laajenevat huomattavasti,
keittiö siirtyy uuteen paikkaan, juhlatilan kiinteä näyttämö
puretaan. Sakari Vuorinen painotti että akustiikkaan on kiinnitetty
erityistä huomiota. Vuorinen toi myöskin esille että
koulutiloihin on lisätty 8 nauhoittavaa kameraa, tämä
on hyvä myöskin viedä tiedoksi lapsille ja vanhemmille.
Kameroiden lisääminen on tehty syystä että vajaassa
vuodessa viimeisimmät uudet tilat potkittiin/töhrittiin
kaameaan kuntoon (kertoi Kari Koukku).
Kunnanjohtaja Saraneva myöskin totesi että II- vaihe tulee
kustannuksiltaan halvemmaksi kuin aiemmin on laskettu.
Aimo Alhon huoleen keittiön toimivuudesta remontin aikana Sakari
Vuorinen kertoi että Vilho Ylösen ja Sari Ulvilan toimesta
marssijärjestys määritellään ja on heidän
vastuullaan.
Aimo Riihimäki toimensa puolesta vakuutti että
kaikki tahot ovat saaneet kommentoida ja olla mukana suunnittelussa,
aiheesta kyseli Asko Ali-Marttila. Timo Heinonen kertoi ettei I-
vaiheessa pöly- ja purkutoimissa oltu riittävän huolellisia,
eikä korjausta tullut asiaan I- vaiheen aikana. (18:36 ilmoitettiin
että tiloihin pääsee tutustumaan kokouksen jälkeen).
Muutamien puheenvuorojen jälkeen oltiin tyytyväisiä
tähän lähes 1.8 Milj. euron investointiin, keskustelua
käytiin ehkäpä 5% siitä ajasta mitä aikoinaan
ilmoituslehdestä käytiin.
§ 59 VALTUUSTOALOITE ÄÄNESTYSAKTIIVISUUDEN
KASVATTAMISEKSI
On jo päätetty että "ennakkoäänestysauto"
(Taxi/pikkubussi) kiertää kylissä tietyn aikataulun
mukaisesti. Läyliäisten kirjastopostissa ei ennakkoäänestystä
järjestetä. Lisäksi ennakkoäänestys on
mahdollista kunnan palvelupisteessä Rosamundassa. Matti Ahtiaisen
mukaan autosta on tulossa juttua myös televisiossa.
Asia siis saatettiin tiedoksi Valtuustolle, mitään
päätöstä ei enää tarvittu eli asia
oli jo aiemmin päätetty.
§ 60 VALTUUSTOALOITE KIERTOAJELUN JÄRJESTÄMISESTÄ
KUNTALAISILLE KESÄLLÄ 2004
Asia ainoastaan tiedoksi valtuustolle, kiertoajelua
ei järjestetä.
§ 61 ILMOITUSASIAT
Kaksi tonttikauppaa hyväksyttiin, toinen Launosiin
ja toinen Joentakaan. Joentaasta kunta on ostanut Lintukorvilta
peltolohkon johon upotetaan palstoitusalueen viemäri- ja vesijohtoputket.
Uusia tontteja saadaan reserviin 8 kpl, nämä uudet tontit
eivät vielä tule myyntiin. Joentakana on kuitenkin palstoitusalueella
vapaita tontteja jo nyt myynnissä.
§ 62 VALTUUSTON JÄSENTEN ESITTÄMÄT
ASIAT
Valtuutettu Aimo Alho: Aloite laajakaistayhteyksien
saamiseksi Lopen talouskyliin kaikille Lopen kuntalaisille viimeistään
2005 alkupuolella.
Sakari Vuorisen tiedusteluun Lopen vapaa-ajan asukkaiden
kyselystä (radiossa) Lopen kunnan tiedottamisesta ja toiminnasta
heitä kohtaan Kunnanjohtaja Saraneva totesi että tiedottamista
on tehty tarpeen mukaan ja että keskustelua pitäisi aina
käydä molempiin suuntiin, ei aina pelkästään
kunnan tekemänä vaan aktiivisuutta pitää olla
myös vapaa-ajan asukkaiden suunnasta.
Matti Ahtiainen painotti että pitää aina muistaa
että montaako asukasta tiedotteen antaja, tässä tapauksessa
loma-asukas radiossa, edustaa. (kirjoittajan huomautus: näin
se taitaa olla myös valtuutettujen osalta).
§ 63 MUUT ASIAT
Seuraava kokous xx.xx.2004
Launosnetin valtuustotähdet:
Vaisusta kokouksesta oli vaikea hakea Tähtiä, tästä
syystä jaettiin vain kaksi tähteä:
** Sakari
Vuoriselle kaksi tähteä illan
pääaiheen hyvästä tuntemuksesta eli siis koulukeskuksen
remontista.
Valtuustoaktiivisuus: käytetyt
puheenvuorot
Takaisin
etusivulle
|