|
|
Kunnanvaltuusto 19.5.2003
34 § SAJANIEMEN KOULUN TOIMINNAN KESKEYTTÄMINEN TOISTAISEKSI
1.8.2003 LUKIEN JA ASIAAN LIITTYVÄT MUUT SELVITYKSET
Asko Ali-Marttilan eriävä mielipide:
Katson valtuuston päätöksen syntyneen
valmistelun eri vaiheissa
annettujen väärien tai harhaanjohtavien tietojen perusteella.
Lisäksi
pidän hyvän hallintomenettelyn vastaisena sitä, että
sivistyslautakunta
- jolle asian valmistelu osoitettiin - lopulta tyystin sivuutettiin
valmistelevaa päätöstä kunnanhallituksessa tehtäessä.
Valtuustossa tehdyn päätöksen lähtökohtana
oli ns.
kehittämistoimikunnassa tehty valmistelu. Tässä valmistelussa
lähtökohtina esiin tuoduissa taustatiedoissa oli useita
harhaanjohtavia
väittämiä. Kehittämistoimikunnassa esitettiin
mm seuraavaa:
(1)· Kouluverkon ylläpidon ja oppilaiden sijoittuminen
eri kouluihin on
perustuttava vapaaehtoisuuteen, vanhempien mielipiteen kunnioittamiseen,
kuten tähänkin saakka on menetelty oppilaaksiottoalueiden
puitteissa ja
kuten sivistyslautakuntakin on päätöksessään
edellyttänyt.
(2)· Myös taajamissa Kirkonkylässä, Launosissa
ja Läyliäisissä sekä
niiden ympärillä olevien oppilaaksiottoalueiden sisällä
on
kunnioitettava vanhempien mielipidettä.
(3)· Mikäli taajamien lapsia jatkossa pakkosiirretään
haja-asutusalueiden kouluihin vastoin vanhempien tahtoa arpomalla
tai
muilla kriteereillä, pettää kunta taajamaan muuttaneiden
ja niissä
asuvien luottamuksen räikeästi. Tämä romuttaa
mm. kunnan
tonttimarkkinoinnin ja muunkin imagomarkkinoinnin. Lopen kunnan
myönteinen kehitys ja mm. asukasluvun kasvu ovat pääasiassa
taajamien
kehityksen varassa. Näin on myös valtakunnan tasolle kehitys
kulkenut jo
vuosikymmenien ajan.
(4) ...Kuljetuskustannuksiin ei voida panostaa nykyistä merkittävästi
enempää, koska mm. kantatien 54 liikennemäärien
kasvu jo nykyisellään
lisää kuljetuskustannuksia koulutien muututtua niin turvattomaksi,
että
kuljetus on järjestettävä.
(5)· Valtuutettu Aimo Alhon aloitteen toteuttaminen aiheuttaisi
3-5
opettajaviran lisäyksen, jonka kustannukset olisivat noin 153.000
euroa/vuosi ja 80 oppilaan kuljettamisen osin ristiin taajamista
kyläkouluihin kuljetuskustannusten lisäyksen ollessa noin
80.000
euroa/vuosi.
(6)· Taajamakoulujen 1-6 luokkien oppilaiden vastausprosentti
oli 93-96
%, siirtoa vastustaneiden oppilaiden vanhempien määrä
438 ja
ehdollisesti joko Topenon kouluun tai Joentaan kouluun siirron
hyväksyneiden oppilaiden vanhempien määrä 6.
Sajaniemen kouluun
siirtämistä ei esittänyt yksikään oppilaiden
vanhemmista.
(7)· Oppilasennusteiden mukaan kokonaisoppilasmäärät
tulevat laskemaan
ja tietyt tilaongelmat ovat ohimeneviä.
Esitetyssä ilmenneet asiavirheet / harhaanjohtavat tiedot kohdittain:
- Kohdat 1-2: Sivistyslautakunta on päätöksessään
kertonut pitävänsä
vanhempien mielipidettä tärkeänä, mutta EI halua
toimittavan "kuten
tähänkin saakka on menetelty oppilaaksiottoalueiden puitteissa",
vaan
nimenomaisesti katsoo, että kunnalla ON oikeus koulun osoittamiseen.
Lautakunta korosti pienten ryhmäkokojen merkitystä ja
katsoi tämän
absoluuttista koulunvalintaoikeutta tärkeämmäksi.
- Kohta 3: Sivistyslautakunnan päätös ei olisi edellyttänyt
taajamien
lapsien pakkosiirtoja.
- Kohta 4: Sivistyslautakunnan esitys ei olisi edellyttänyt,
että
kuljetuskustannuksiin pitäisi panostaa nykyistä merkittävästi
enemmän.
Sivistyslautakunnan mallissa - oppilaiden tullessa lähempää
koulua -
kuljetuskustannukset olisivat voineet jopa laskea.
- Kohta 5: Viittaaminen tässä yhteydessä valtuutettu
Aimo Alhon
alkuperäisen aloitteen kustannuksiin johti (todistettavasti)
useat
hallituksen jäsenet luulemaan, että ym. kustannukset olivat
sivistyslautakunnan esityksen kustannusarvio.
- Kohta 6: Kuten edellinen kohta: sivistyslautakunnan esityksen
kannalta
kyselyn tulos oli merkityksetön, mutta antoi vaikutelman, että
nimenomaan sitä vanhemmat vastustivat.
- Kohta 7: Esitetty väite pitää paikkansa vain osittain,
esim.
kirkonkylän osalla laskua ei kuitenkaan ole odotettavissa (Kirkonkylän
oppilasmäärä on ollut viim. viisi vuotta 23, 25,
27, 23, 36 = yht.134;
ja ennusteen mukaan on tulevat viisi vuotta: 28, 30, 25, 31, 23
=
yht.137).
Harhaanjohtavia lauselmia esiintyy myös kunnanhallituksen valtuustolle
tekemässä päätösehdotuksessa:
- Ehdotuksen kohdassa 1 annetaan ymmärtää, että
sivistyslautakunnan ja
kehittämistoimikunnan päätökset olisivat olleet
samansuuntaisia.
Sivistyslautakunnan ehdotusta ei kuitenkaan näin voi rinnastaa
kehittämistoimikunnan ehdotukseen, sillä päätösten
tulemat olivat täysin
vastakkaiset.
- Päätösehdotuksen kohdassa 2 esitetään
että, "Sajaniemen kouluun ei
tulisi sivistyslautakunnan päätöksen perusteella
yhtään uutta
oppilasta." Päätelmä on perusteeton.
- Päätösehdotuksen kohdassa 3 tuodaan esiin asiaan
varsinaisesti
liittymätön laskelma, josta syntyy kuva, että päätösehdotuksen
mukaan
toimittaessa säästettäisiin merkittävästi.
Useilla varsinaista asiaa hämmentävillä ja harhaanjohtavilla
väittämillä
saatiin aikaan yhteisvaikutus, jonka pohjalta tehtyä päätöstä
voidaan
perustellusti pitää väärien tietojen perusteella
syntyneenä.
Lopella 19.5.2003
Asko Ali-Marttila
Takaisin
valtuustoraporttiin
|