Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Poronpolulla 1700 kävijää
28.9.2003 klo 13.45

Sunnuntaina järjestetty Poronpolun valleus keräsi kosteasta säästä huolimatta Räyskälän maastoon lähes 1700 kävijää. Tilaisuuden järjestäjillä oli hyvää tuuria, sillä itse vallusreitillä sateet pysyivät pilvissä, vaikka Lopella ja lähiympäristössä tuli monin paikoin vettä vielä aamusta.

-Hausjärvellä ja Hyvinkäällä sateli vielä aamupäivällä vettä kuin aisaa, joten ihmetellä täytyy, että täällä ei ole tullut tipan tippaa vettä, kertoi nuoriso-liikuntasihteeri Sisko Keskitalo huojentuneena alkuiltapäivästä.

Poronpolun kapulalossi, kuva: Lopen kuntaSateinen sää maakunnassa verotti kuitenkin lähtijöitä sen verran, että viime vuoden 2100 kävijän määrästä jäätiin jälkeen. Keskitalon mukaan ennätyksiä ei tietysti tällaisella kelillä odotettukaan, mutta kävijämäärään on silti syytä olla todella tyytyväinen.

Työpaikat innolla mukana

Erityisen innokkaasti Poronpolulle osallistuivat tänä vuonna eri työpaikkaporukat, joita tuli tapahtumaan lähikuntien alueelta.

-Hyvinkään Koneelta tuli tänä vuonna yli sata henkeä, Hämeenlinnan Rautaruukilta kuutisenkymmentä ja väkeä tuli myös Tervakoski Oy:ltä, kertoi Sisko Keskitalo.

Työpaikkajoukkueita tuli tapahtumaan kaikkiaan kymmenkunta ja niiden määrä on koko ajan ollut hienoisessa kasvussa. Sisko Keskitalon mukaan työpaikkojen osallistumisessa on nyt selvästi Poronpolulla tuotteistamisen paikka eli niille suunnattuja paketteja tarvitaan.

Takaisin