|
Budjetti läpi muutoksitta
16.12.2003 klo 8.55
Lopen kunnanvaltuusto hyväksyi ensi vuoden
talousarvion maanantai-iltana kolmetuntisen käsittelyn päätteeksi.
33,7 miljoonan euron budjettiin tehtiin kolme muutosesitystä,
joista yhdestä äänestettiin.
Varavaltuutettu Jukka Pulkkinen esitti kirkonkylän
urheilu/pallokentän aikaistamista taloussuunnitelmassa vuodelta
2008 vuoteen 2006, mutta esitys kaatui äänin 25-2.
Valtuutettu Asko Ali-Marttilan 5 000 euron määrärahaesitykset
kylävaltuuskunnalle sekä tiedotuspalvelujen ostoon lautakunnille
raukesivat kannatuksen puutteessa. Samoin kävi valtuutettu
Juhani Rautiaisen esitykselle katuvalaistuksen rakentamisesta Jokiniemen
yksityistielle.
Talousarvion mukaan Loppi investoi ensi vuonna mm.
koulukeskukseen ja kunnallistekniikkaan yhteensä 3,7 miljoonaa
euroa, kun tulorahoitus mahdollistaisi noin 1-1,5 miljoonan investoinnit.
Valtuutetut olivat huolissaan siitä, kuinka pitkälle velkavetoinen
meno voi jatkua.
Hyvää budjetin valmistelussa oli ollut
se, että karsintakierros tehtiin kunnanhallituksen sijasta
pääosin lautakunnissa. Hallintokuntien alkuperäisiä
esityksiä karsittiin kaksi prosenttia.
--
Lue: Valtuustoraportti
Takaisin
|