| Kyläyhdistys alkaa periä jäsenmaksua
12.11.2010 klo 18.20
Launosten kyläyhdistyksen syyskokous 8.11. sujui leppoisissa merkeissä keskustellen ja uusia ideoita viritellen. Yksi uusi ja ennennäkemätön päätös syyskokouksessa tehtiin; päätettiin alkaa periä kymmenen euron jäsenmaksua kyläyhdistyksen jäseniltä.
Mitkä olivat kurpitsan ja punajuuren painot Piristystä kaamokseen! - tapahtumassa?
Launosten kyläyhdistyksen järjestämässä Piristystä Kaamokseen! - tapahtumassa lauantaina 6.11. sai arvailla kurpitsan ja punajuuren painoa. Kurpitsa painoi 2,118kg. Lähin arvaus eli 2,2kg oli Ulla Lehdolla. Hän pääsee siis Riihimäen teatteriin lahjakortilla. Pienenpienen punajuuren paino oli 38g. Kahden gramman heitolla lähimmäksi osuivat Ilkka Mansikka ja Heidi Ahlqvist, joten heille on luvassa hierontaa Idan Wertashuoneella. Sydämelliset kiitokset kaikille talkoolaisille ja tapahtumaan osallistuneille!
|
Päätöstä perusteltiin mm. sillä, että näin voidaan paremmin pitää räjähdysmäisesti kasvavan kylän jäsenrekisteriä ajan tasalla, lähettää kohdennettua postia jäsenille sekä tarjota jäsenalennuksia.
Seuraavan kyläpostin välissä on tulossa kymmenen euron maksulappu kyläyhdistyksen jäsenyydestä vuodelle 2011. Toivottavasti kylän niin uudet kuin vanhat sekä kesäasukkaat kokevat kyläyhdistyksen toiminnan tärkeäksi ja haluavat osallistua siihen. Koska kyläyhdistyksen hallitukseen ei ollut tungosta, niin nykyiset jäsenet lupautuivat jatkamaan talkootöitä vielä seuraavat kaksi vuotta. Tosin uutena hallitukseen saatiin houkuteltua muutaman vuoden tauon jälkeen Jukka Saarinen, joka on toiminut kaiken aikaa aktiivisena kyläyhdistyksen jäsenenä, ja mm. raportoinut Lopen kunnanvaltuuston kokouksista Launosnettiin.
Syyskokouksessa keskusteltiin myös suunnitteilla olevasta Launosten kyläyhdistyksen 30-vuotishistoriikista, vireillä olevasta nuorisohankkeesta sekä kyläkoordinaattori Anneli Vähätalon opastuksella kyläsuunnitelman jatkotyöstämisestä. (tj)
Takaisin
|