Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Lopen väkiluvun kasvu hyytyi
29.12.2006 klo 19.25

Ennakkotietojen mukaan Lopen väkiluvun kasvu jää tänä vuonna 0,1 prosenttiin, kun samaan aikaan naapurikunnat porskuttavat 0,9–1,7 prosentin kasvulukemissa. Syynä huonoon kasvuun pidetään lapsiperheiden lisääntynyttä poismuuttoa.

Tonttimarkkinat 2006 Launosissa.Vuosi sitten Lopella kirjattiin 1,8 prosentin eli 141 hengen väestönlisäys, kun tänä vuonna kasvu on jäämässä vaivaiseen 8 henkeen. Loppi on talousalueen kunnista ainut, jossa väkiluvun kasvu näyttää lähes pysähtyneen.

Vielä keväällä oli vahva usko kasvun jatkumiseen. Loppi tutuksi 2006 -esitteessä kerrottiin, että ”ylitämme lähiviikkoina 8 000 asukkaan rajan”. Siihen olisi tarvittu 37 hengen lisäys, mutta tuohon lukemaan ei nyt päästä.

-Saamieni selvitysten mukaan kunnasta on muuttanut tänä vuonna harvinaisen paljon väkeä pois ja oma käsitykseni on, että monet muuttavat kaupunkiin lähemmäs lasten ja nuorten harrastuksia, sanoo launoslainen valtuutettu Antti Rusi (kok.)

Väkiluvun kasvun notkahtaminen ei ole Lopella aivan ainutlaatuista. Viimeksi kasvu pysähtyi vuonna 2001, jolloin lisäys edellisvuodesta oli vain yksi henkilö. Sen jälkeen kasvu on vaihdellut 51–141 hengen välillä.

Tilastokeskuksen tuore ennakkotieto osoittaa, että kasvu ei ole Lopella myöskään itsestään selvää. Missä määrin Launosten heikko tonttitarjonta tai kunnallisveron korotus vaikuttavat asiaan, se nähdään vasta ensi vuoden puolella.

Takaisin