Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Jahtikausi käynnistyi Lopellakin
8.10.2005 klo 16.30

Hirvijahti käynnistyi lauantaina Lopella parisen viikkoa muuta maata myöhemmin. Ensimmäiset ajot Launosissa osoittautuivat tyhjiksi tai ainakin hirviä tuntuu nyt olevan vaikea saada liikkeelle.

Ennen jahtia tarkasteltiin passipaikkojen sijaintia kartalta...Kormu-Launonen Metsäveikkojen 30-miehinen jahtiporukka keskitti syksyn ensimmäiset ajonsa kantatien eteläpuolisille alueille. Hietamäentien kahta puolta olevat metsät olivat kuitenkin ns. tyhjiä.

-Tilanne on aika ainutlaatuinen ja hirvien liikkeellesaanti tuntuu olevan todella nihkeää, vaikka meillä on ollut jopa neljä koiraa yhtä aikaa ajossa, kertoo toinen jahtipäällikkö Markku Forsman.

...passipaikat jaettiin maastossa peltoaukeiden reunamilta.Metsäveikoilla on tälle kaudelle yhteensä 20,5 hirvenpyyntilupaa, joista enintään 15 voi olla aikuisia hirviä ja 11 vasaa. Lisäksi on lupa kaataa 30 valkohäntäpeuraa.

Lopen metsästysseurat ovat perinteisesti siirtäneet hirvijahdin aloitusta pari viikkoa lain sallimasta ajankohadasta. Näin sen vuoksi, että syyskuun lopulla puut ovat vielä lehdessä ja jahti hankalaa. Lisäksi metsissä liikkuu tuolloin paljon marjastajia ja sienestäjiä. Myös hirvikärpäsistä on vähemmän haittaa lokakuulla.

Kormu-Launonen Metsäveikkojen jahtipäällikkö Reijo Kuparinen, kuvat: mj-Hirvijahti jatkuu meillä yleensä joulukuun alkupuolelle ja loput kaadot saadaan nopeasti tehtyä, kun ensilumi tulee ja eläinten liikkeitä on helpompi lukea jälkien perusteella, kertoo Metsäveikkojen jahtipäällikkö Reijo Kuparinen.

Erityisen paljon hirviä on Kuparisen mukaan havaittu tämän vuoden lentolaskennoissa Rengon alueella. Lopellakin on jätetty muutama lupa "varastoon" siltä varalta, että Rengon hirvet siirtyisivät joukolla Lopen puolelle.

Takaisin