|
Kyläyhdistykselle kivutta
uusi hallitus
21.11.2004 klo 17.45
Launosten kyläyhdistys sai syyskokouksessaan
sunnuntaina uuden hallituksen, jonka jäsenistä neljä
on uusia. Yhdistykselle hyväksyttiin 3 650 euron budjetti vuodelle
2005, jolloin valmistellaan myös Launosten kylätoiminnan
tulevia 25-vuotisjuhlia.
Kyläyhdistyksen
hallituksen verenvaihto sujui tällä kertaa suht kivuttomasti.
Erovuoroisten tilalle hallitukseen vuodelle 2005 valittiin Jorma
Arminen, Tiina Joutsen, Jarmo Kuparinen ja Juha Leino. Hallituksessa
jatkavat edelleen Mia Oraviita, Merja Lindroos ja Päivi Saarinen.
Kyläyhdistys ei jatkossakaan peri jäsenmaksua
vaan toiminta rahoitetaan erilaisilla tapahtumilla ja myyntituotoilla.
Esimerkiksi tulevan joulukuun 12:s päivänä järjestetään
kylän joulutapahtuma, jossa myydään mm. talkoilla
tehtyjä kauralyhteitä.
Yhdistyksen kokouskutsut päätettiin
jatkossakin julkaista Lopen Lehdessä ja luonnollisesti ne julkaistaan
myös Launosnetissä ja Launosten Kyläpostissa. Viimemainittujen
sisällöllistä kehittämistä jatketaan niinikään
tulevan vuoden aikana.
--
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2005 löytyvät
täältä
Takaisin
etusivulle
|