Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Lopen mönkijäreitti vastatuulessa
30.10.2004 klo 23.50

Lopen kunnan puuhaama 20 km:n mönkijäreitti kirkonkylän länsipuolisille alueille on herättänyt metsästäjät ja luontoihmiset tiukkaan vastarintaan. Metsästäjien mukaan reitti uhkaa mm. metson soidinalueita ja hirvieläinten talvilaitumia.

Reitistö merkkituotteeksi -hankkeeseen kuuluvasta mönkijäurasta on valmiina noin puolet eli osuus, joka sijaitsee UPM Kymmenen mailla ampumaradan länsi- ja lounaispuolella. Kunnalla on UPM:n lupa reitin perustamiseen, mutta yhtiössä selvitetään parhaillaan, onko kaikki mennyt pörssiyhtiön toimintapolitiikan mukaisesti.

Mönkijäreitille puuhataan nyt jatkoa kirkonkylän suuntaan kunnan maille sekä välissä oleville Lopen seurakunnan maille. Lopen kirkkoneuvosto on jo pariin otteeseen käsitellyt asiaa ja sen on määrä päättää rakentamisluvasta 8.11. kokouksessaan.

Seurakunnan ja kunnan metsästysmaat vuokrannut Keski-Lopen Eräveikot on ottanut ehdottoman kielteisen kannan mönkijäreitin laajentamiseen. Reitti kulkisi seurakunnan mailla neljä kilometriä ja mm. kahden soidinalueen lävitse.

Metsästäjien mielestä liian laajalla alueella

Suunnitellun reitin alueelta Mansikkamäeltä löytyy mm. tällaista jäkälikköä, kuva: mj-Näihin Etelä-Suomen pienipiirteisiin maastoihin mönkijäreitti ei sovi noin laajassa mitassa ja jos sellainen on kuntaan saatava, se täytyy tehdä paljon pienemmälle alueelle, sanoo Eräveikkojen puheenjohtaja Tomi Järvinen.

Mönkijäreitin suunnittelussa ei ole oltu ennakkoon yhteydessä paikallisiin metsästysseuroihin tai riistanhoitoyhdistyksiin, joilla on paras tieto alueen eläimistöstä. Ensimmäinen neuvottelukontakti on vasta 1.11. eli tulevana maanantaina.

Kunnan puolesta reittiasiaa valmisteleva projektipäällikkö Elina Pekkarinen korostaa, että kyse on nimenomaan mönkijäurasta, joka perustuu kunnan ja maanomistajan väliseen vapaaehtoiseen sopimukseen. Asiasta myös neuvotellaan ensiksi maanomistajien kanssa. Näin ollen esimerkiksi ympäristölautakunnan lausuntoa asiasta ei hänen mukaansa tarvita.

Pekkarinen painotta, että mönkijäuran käyttö on luvanvaraista ja käyttöluvat myöntää Lopen kunta, joka myös informoi reitin käyttösäännöistä. Metsästäjät ja luontoväki pelkäävät, ettei reitin luvatonta käyttöä kyetä käytännössä estämään, kun tieto reitistä leviää.

Mönkijäreittiä mainostetaan täyttä päätä

Mönkijäreitistä on kerrottu Hämeen Sanomien välissä 20.10. jaetussa TalviHäme-matkailuliitteessä. Sen mukaan "Talven varsinaisena ykkösjuttuna Pekkarinen pitää pitäjään valmistunutta monipuolista mönkijäreitistöä". Täysimittaisia mönkijäsafareita olisi liitteen mukaan tarjottu jo lokakuun puolivälistä lähtien.

Paaran Patikka, kuva: mjLopen Samoojien hallituksen jäsen Juhani Kurki pitää ongelmallisena mönkijöiden tuloa Paaran Patikan reitille, jota kunnan ja maanomistajien välisen sopimuksen mukaan ei ole tarkoitettu moottoriajoneuvoille.

Kurki muistuttaa, että reittiasiassa ei ole otettu riittävän ajoissa yhteyttä eri intressiryhmiin kuten kunnanhallitus hänen mukaansa edellytti vuonna 2001, kun Reitistö merkkituotteeksi -hankkeesta päätettiin. Myös kunnanhallituksen viime kokouksessa on ollut tyytymättömyyttä asian valmisteluun.

Takaisin