|
Tuontiautoillassa sata kiinnostunutta ostajaa
14.11.2003 klo 18.40
Lähes sata tuontiautoista kiinnostunutta täytti
Lopen Osuuspankin torstai-iltana, kun Suomen ensimmäinen aiheeseen
liittyvä tapahtuma polkaistiin käyntiin. Tänä
vuonna tuodaan maahan 30 000 käytettyä autoa, josta yksityisen
tuonnin osuus on noin 60 prosenttia. Tuontiauton voi ostaa tai tilata
myös Lopelta.
Tuontiautoillan idean "isä" Teppo
Pöllänen Lopen Osuuspankista oli hankkinut asiantuntijoiksi
paikalle Tuulilasi-lehden tutkimuspäällikkö Jorma
Viitasen, katsastusaseman johtaja Eero Salosen sekä Aimo Skytten
A-Katsastus Oy:stä Hyvinkäältä, Jukka Helokummun
Y-Fenniasta sekä Risto Salosen KaWa-Autosta Lopelta.
Lyhyen
Lopen Osuuspankin rahoitusvaihtoehtoja käsitelleen esitelmän
jälkeen yleisön eteen astui Jorma Viitanen, joka hyvin
seikkaperäisesti ja vahvasti omia mielipiteitään
painottaen kävi lävitse Suomen autoverotuksen historiaa
ja muutoksia. Kyytiä saivat niin virkamiehet kuin tullihallinto
ja kritiikki eri maahantuojia kohtaan oli myös hyvin painokasta.
Vaikka autovero on jo paljon muuttunut niin runsaasti epäkohtia
ja suuriakin avoimia kysymyksiä on Viitasen mukaan vielä
jäljellä.
Viitasen esitys ei kuitenkaan paljoa valaissut itse
illan aiheen problematiikkaa; miten autoveron voisi etukäteen
laskea ja mitä seikkoja pitää ottaa huomioon, kun
autoa lähtee ulkomailta hakemaan. Tietoa varmasti oli, mutta
nyt kyllä jäi enemmän avoimia kysymyksiä kuin
saatiin vastauksia.
Viitasen esityksestä kävi myös selville,
että EU:n alueella autoilun suurin veropainotus kohdistuu polttoaineeseen,
mutta Suomessa kuitenkin autovero näyttelee edelleen suurta
osaa. Suomessa myöskin autoilusta kertyneiden tulojen ja investointien
suhde on pahasti epätasapainossa; veroja kertyy 6 000 M€,
mutta tiestöön ym. autoiluun liittyvään rahoja
palautuu vain 800 M€.
Suomeen tuodaan 30 000 käytettyä
autoa
Tämä
vuoden aikana Suomeen tuodaan näillä näkymin runsaat
30 000 käytettyä autoa. Lokakuun puoliväliin mennessä
oli tuotu jo 25 146 henkilöautoa, eniten 10-12 vuotta vanhoja
MB-, BMW-, Audi- ja Volvo-merkkisiä autoja. Yksityisen tuonnin
osuus on noin 60 prosenttia.
Hyvinkään A-Katsastuksen henkilöt
kävivät hyvin seikkaperäisesti läpi erilaista
"paperisotaa" ja tarkastuksia, joita auton tuontiin liittyy.
Y-Fennian Jukka Helokumpu kertoi vakuutuskoukeroista keskittyen
lähinnä tuontiautoon liittyviin vaaroihin; ajokilometrit,
huoltokirjat, rekisteriote jne. Samat ongelmat tosin liittyvät
myös Suomesta hankittuun käytettyyn autoon.
Viimeisenä ääneen pääsi
KaWa-Auton Risto Salonen, joka hivenen valitteli väsymystä,
koska oli palannut viimeisimmältä tuontimatkaltaan kello
01 edellisenä yönä. Matka oli tänä vuonna
Salosen 20:s ja kaikkiaan KaWa-Auto on kyydinnyt kuluneen vuoden
aikana Suomeen runsaat 170 autoa 35 eri reissulla. Yritys sekä
tuo autoja myyntiin että hakee niitä yksityisten henkilöiden
tilaamina.
Tuontiautoja myynnissä myös Lopella
Tällä hetkellä KaWa-Autolla on myynnissä
27-30 autoa, mm. Bemareita, Mersuja, Audeja ja VW:ta osoitteessa
Jokiniementie 43, Lopen kirkonkylässä. Saksassa autot
hankitaan lähinnä merkkiliikkeistä, jonkin verran
myös yksityisiltä. Autot ovat pääasiassa ennen
vuotta -96 valmistettuja ja ne myydään tax-freenä.
Salonen kertoi, että tuotujen autojen kanssa
on ollut todella vähän ongelmia. Autot ovat pääosin
Rostockin, Münchenin, Hampurin, Hannoverin ja Essenin alueelta.
Ja autoja siis tuodaan myöskin toimeksiantona, jolloin maksuvälineenä
Saksan päässä on käteinen raha.
Näin oli Lopen ensimmäinen tuontiautoilta
saatu pakettiin kolmessa tunnissa. Haastatellut osallistujat olivat
hivenen pettyneitä illan antiin, sillä ilmaan jäi
leijumaan ehkäpä enemmän kysymyksiä kuin ennen
iltaa osasi itse ajatella.
Varsinkin yksityistä hakua suunnitteleva jäi
vaille vastausta moniin kysymyksiin: mitä paperibyrokratiaa
tarvitaan Saksan ja Suomen päissä, miten autovero määräytyy,
mistä autoverosta voi kysellä, mitä paperisotaa verotukseen
liittyy, mistä autoja kannattaa hakea, mitä autosta kannattaa
teknisessä mielessä tarkistaa, mitä ongelmia erikoisen
automerkin kohdalla voi ilmetä jne.
Mutta aiheen puinti erilaisissa foorumeissa jatkuu,
Internetistä tietoa löytyy vaikkapa Kuluttajaviraston
sivuilta. (JS)
Tässä lisätietoa
auton tuonnista.
Muita linkkejä:
Tuulilasi-lehti
A-Katsastus Oy
Fennia
KaWa-Auto Oy
Takaisin
|