|
Kyläyhdistyksille apua kotisivujen tekoon
29.10.2003 klo 22.50
RHL Datan eMaaseutu-hanke tarjoaa kyläyhdistyksille
apua omien kotisivujen valmistamiseen. Kyläsivustot on tarkoitus
työstää osaksi Hyrinetin maaseutuportaalia ensi kevään
aikana. Kylille omien Internet-sivujen valmistus on maksutonta.
Hyvinkään-Riihimäen
seudun kuntien yhteinen tietotekniikkayhtiö, RHL Data Oy, on
saanut maaseutuportaalia varten Ylisetin kehittämisrahaa 43
200 euroa, josta puolet tulee EU:lta. Hanke kestää elokuun
loppuun saakka.
eMaaseutu-hankkeen tarkoituksena on koota kylien,
kylätoimikuntien ja asukasyhdistysten esittelyt, palvelutarjonta,
tapahtumatiedot ja uutiset sähköiseen, verkossa esitettävään
muotoon. Kylille tarjotaan mahdollisuutta omien kotisivujen valmistamiseen.
Hyvinkään-Riihimäen seudulla on noin
kolmisenkymmentä kyläyhdistystä, joista keskiviikkona
pidettyyn infotilaisuuteen osallistui neljä. Kotisivujen valmistuksesta
kiinnostuneet kylät ehtivät vielä hyvin mukaan, sillä
työ käynnistyy marras-joulukuulla.
Infotilaisuudessa perustettiin kylien yhteinen työryhmä
pohtimaan mm. maaseutuportaalin ja kyläsivustojen yhteennivomista.
Työryhmään tuli jäseniä Kytäjän
ja Kaukaan kylistä Hyvinkäältä sekä Launosten
ja Pilpalan kylistä Lopelta.
Omien kotisivujen teosta kiinnostuneet kylät
voivat ilmoittautua hankkeeseen mukaan ottamalla yhteyttä RHL
Datan Tuula Tiaiseen, (019) 755 189, 050 591 0490 tai sähköpostilla
tuula.tiainen@hyrinet.fi
Takaisin
|