|
Keihäsjärven lentokenttä mukaan
maakuntakaavaehdotukseen
16.12.2003 klo 18.35
Lopen Keihäsjärven lentokenttävaraus
sisältyy Kanta-Hämeen maakuntakaavaehdotukseen, joka tulee
virallisesti nähtäville helmi-maaliskuussa. Valinta Riihimäen
Sammalistonsuon ja Keihäsjärven välillä on tarkoitus
tehdä vasta myöhemmin keväällä.
Hämeen maakuntahallitus linjasi maanantaina
kantaansa tulevaan maakuntakaavaan käsittelemällä
lausuntojen ja huomautusten vastineita. Kyse oli siis maakuntaliiton
vastauksesta viranomaisten, järjestöjen ja kansalaisten
esittämiin toiveisiin.
Lentokenttävarauksia
koskevassa vastineessa todetaan mm., että "Sammalistonsuo
soveltuu aluerakenteen kannalta parhaiten Helsinki-Hämeenlinna-Tampere
-akselin pienlentokentäksi kahta kaupunkiseutua palvelevana
ja Malmin lentokentän ykkössijoitusvaihtoehtoihin kuuluvana."
Lisäksi vastineessa todetaan, että "Keihäsjärven
alue on perusteltua varata myös maakuntakaavaan liikenne- ja
viestintäministeriön työryhmän esittämänä
mahdollisena vaihtoehtona Malmia korvaavan lentokentän sijoituspaikkana
sen edullisen sijainnin vuoksi."
"Asia ei ole vielä kypsä ratkaistavaksi"
-Lähtökohtana on, että maakuntakaavan
ehdotusvaiheessa olisi edelleen kaksi kenttävaihtoehtoa mukana,
koska asia ei ole vielä kypsä ratkaistavaksi, toteaa vs.
maakuntajohtaja Hannu Raittinen Hämeen liitosta.
Maakuntakaavassa etsitään sijoituspaikkaa
sekä maakunnalliselle lentokentälle että Malmia korvaavalle
kentälle. Sammalistonsuo täyttäisi erinomaisesti
molemmat tarpeet, kun taas Keihäsjärvi ei palvele vastineen
mukaan maakunnan tarpeita.
-Helsingin yleiskaavassa Malmin lentokenttä
on varattu ensisijaisesti asuntotuotantoon, mutta siten ehdollisena,
että Malmille on ensin löydettävä vaihtoehtoinen
sijoituspaikka, sanoo Raittinen. Maakuntaliittoa on velvoitettu
osoittamaan paikka maakuntakaavassa.
Sammalistonsuon ja Keihäsjärven
toteuttamisen hyötyjä ja haittoja aiotaan vielä täsmentää
Malmin lentokentän toimintatarpeiden ja HHT-akselin kolmen
kaupunkiseudun tarpeiden kannalta. Vastineessa todetaan, että
molempia kenttiä tuskin toteutetaan.
Takaisin
|