|
Kuntatoimisto-WEB:in hitauteen
haetaan ratkaisua
19.11.2003 klo 14.15
Lopen kunnan esityslistojen ja pöytäkirjojen
selailu netissä on takellellut pahan kerran sen jälkeen,
kun Kuntatoimiston WEB-palvelu otettiin käyttöön
marraskuun alussa. Palvelun hitaus on täysi mysteeri ja ohjelmistotoimittaja
tulee torstaina selvittämään asiaa.
Kuntatoimisto-WEB:in
piti merkitä sähköisen palvelun parantumista, kun
listojen liitteet saataisiin kunnan nettisivuille selailtavaksi.
Sinänsä suhteellisen kevyt ohjelma toimii kuitenkin Hyrinetin
palvelimella tuskallisen hitaasti, jos toimii ollenkaan.
-Palvelimen muistia lisättiin eilen, mutta
se ei tuonut mitään parannusta asiaan, kertoo RHL Datan
IT-suunnittelija Vesa Pesonen, joka vaikuttaa itsekin hiukan tuskaantuneelta
tilanteeseen.
Pesonen harmittelee sitä, että Kuntatoimisto-WEB:in
toimittanut Triplan Oy:n edustaja oli vakuuttanut, että ohjelman
toiminta palvelimella on testattu ja kaikki on kunnossa. Uutta palvelinta
ei olisi tarpeen hankkia, vaikka siihen oli varattu jo määrärahakin.
Mahdollisesti torstaina kuntoon?
-Huomenna Triplanin kaveri saa laittaa ohjelman
kuntoon ja jos se ei onnistu vaan tarvitaan uusi palvelin, niin
sellainen sitten hankitaan melko nopeastikin, kertoo Pesonen.
Palvelinongelman ratkaisuksi kuntalaisille ehdittiin
jo suositella selaimen version päivittämistä, mutta
sekään ei ole auttanut. Launosnetin saaman palautteen
mukaan ohjelma ei toimi kaikissa tapauksissa moitteetta edes Explorer
6.0 -versioilla. Netscapella ohjelma on toiminut, mutta auttamattoman
hitaasti.
Keravan kaupungilla on käytössään
vastaava Kuntatoimisto-WEB -palvelu ja se toimii hyvin myös
vanhemmilla selaimilla. Tosin TIF-muotoisten liitetiedostojen avautuminen
kestää Keravaltakin 512 kb:n ADSL-yhteydellä liki
15 sekuntia.
Monissa yrityksissä käytetään
edelleen Explorer 5.5 -selainversioita, joita ei ole aina mahdollista
tietoturvasyistä päivittää omatoimisesti. Launosnetin
kävijöistä runsaalla viidenneksellä on 5.5-versio
ja Netscapea käyttää vain noin 1,5 prosenttia sivuilla
vierailevista.
Takaisin
|