Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Pihtojaan suunnitellaan laskeutusallasta
8.10.2003 klo 20.45

Kesijärveen laskevaan Pihtojaan suunnitellaan laskeutusallasta järven ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Allas toteutetaan osana Kanta-Hämeen järvet kestävään kehitykseen eli JÄRKI-hanketta. Kesijärvestä nostetaan tänä syksynä 16 000 kiloa roskakalaa.

Kesijärvi on JÄRKI-hankkeen kohteena vuoden 2005 loppuun saakka. Kevään rysäpyynnillä ja syysnuottauksella saadaan pois yhteensä 30 000-35 000 kiloa roskakalaa järven ravinnekuormaa lisäämästä. Syysnuottaus tapahtuu vesien kylmettyä alle 10 asteen.

Hoitokalastuksen tehostamiseksi on hankittu Lounais-Suomen ympäristölupaviraston lupa Toivanjoen sulkemiseen, mutta sitä keinoa ei ole toistaiseksi tarvittu.

Kanta-Hämeessä kunnostuskohteena on kahdeksaa järveä, Lopelta Kesijärven lisäksi Loppijärvi. Hoitokalastuksen ohella ravinnekuormaa vähennetään laskeutusaltaita, kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä perustamalla.

Kesijärveä, kuva: JÄRKI-hankeLeväongelma pysyi tänä vuonna aisoissa

Pihtojaan suunniteltiin alun perin kolmea laskeutusallasta ja kosteikkoa, mutta niistä näyttää toteutuvan vain yksi. Sitä koskevaa suunnitelmaa täydennetään Laurea-instituutissa lokakuun aikana. Uusia allaskohteita etsitään Nummistenjoen kautta Kesijärveen laskevalla Ojajoella.

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen mukaan Kesijärven veden laatu oli kesällä suurin piirtein samanlainen kuin aiemmin. Heinäkuussa happi loppui pohjalta, mutta leväongelma oli tänä vuonna varsin vähäinen.

Kesijärven hoitokalastukset jatkuvat täysimittaisesti vielä ensi vuonna. Järvestä pyydetyistä kaloista on havaittu fosforia 0,07 prosenttia märkäkiloa kohti. Petokalana hauki olisi tehokkaampi roskakalan verottaja kuin järvessä luontaisena elävä kuhakanta.

Hankkeen loppuvuodelle 2005 suunnitellaan sedimenttitutkimusta Kesijärven sisäisen kuormituksen selvittämiseksi.

Katso: JÄRKI-hankkeen Kesijärvi-sivut

Takaisin