Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Kylän muisteluilta Launosissa
17.9.2011 klo 21.15

Launosten kylätoiminnan 30-vuotisjuhlakirjan kirjoitustyö on käynnissä ja teos julkaistaan tulevana itsenäisyyspäivänä. Kyläyhdistys järjestää kirjahankkeeseen liittyvän muisteluillan tiistaina 27.9. klo 19 Launosten koulun ruokalassa. Tarkoitus on muistella yhdessä menneitä aikoja kahvikupposen ääressä. Jos kotoa löytyy vanhoja valokuvia Launosista, ne kannattaa ottaa mukaan. Tilaisuus on avoin kaikille kylän historiasta kiinnostuneille.

Launosten majatalon ja asema.Launosten kylätoimikunta perustettiin vuonna 1981, ja kylä on noista vuosista kovasti muuttunut. Siksipä olisi mukava kuulla aikalaiskertomuksia, millaista elämä oli Launosissa vaikkapa 1950–70-luvuilla. Juhlakirjaan tulee myös kylän historiasta kertova osuus, joten kaikki vanhat muistot ja valokuvat kiinnostavat.

Illan aikana voi kertoa omia muistoja tai vain kuunnella muiden mukavia juttuja. Muisteluilta on mainio tilaisuus uusille asukkaille tutustua kylän menneisyyteen. Millaista oli, kun kapearaiteinen vielä puksutti Riihimäeltä Launosiin tai Santamäen kentällä treenattiin pituutta Jantusen Väinön vetämissä Riihimäen Kiskon harjoituksissa.

Koulumuistot, nuoruusmuistot, muisti- ja valokuvat tutuista paikoista, ihmisistä, oman kodin rakentamisesta, työstä, harrastuksista, seura- ja yhdistystoiminnasta ja kylän juhlista kiinnostavat. Valokuvia kaivataan, joten voit osaltasi auttaa yhteistä hanketta. Kuvat palautetaan skannauksen jälkeen omistajilleen. Lisätetoja: Mikko Junes 0400 720 896. (mj)

Takaisin