Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Kylää muisteltiin isolla joukolla
28.9.2011 klo 11.10

Launosten kyläyhdistyksen järjestämä muisteluilta kokosi alun neljättäkymmentä kyläläistä muistelemaan Launosten menneitä aikoja koululle tiistaina 27.9. Illan aikana kuultiin monta mehevää muistoa ja tarinaa aina 1930-luvulta saakka.

Tarinankertojina oli lähinnä vanhempia launoslaisia, joilla oli monenlaisia muistoja mm. koulusta, osuuskaupasta, työväen harrastuksista, karjalaisen siirtoväen asuttamisesta, kapearaiteisesta radasta ja monesta muusta. Muisteluiltaan oli tullut useita Launosista jo pois muuttaneita, joilla tuntui olevan vain mukavia muistoja kylästä.

Valitettavasti Launosten uudet asukkaat eivät tarttuneet tarjottuun tilaisuuteen tulla kuuntelemaan aikalaisten kertomuksia kylän menneisyydestä, sillä heitä ei tilaisuudessa näkynyt.

Muisteluillan antia ja osallistujien mukanaan tuomia valokuvia hyödynnetään Launosten kylätoiminnan 30-vuotisjuhlakirjan teossa. Kirja julkaistaan tulevana itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 16 Launosten liikuntasalissa järjestettävässä itsenäisyyspäivän juhlassa. ( mj)

Leo Levänen kertoi muisteluillassa mm. Launosten Osuuskaupan menneistä ajoista.
 
Muisteluiltaan osallistui runsas joukko nykyisiä ja entisiä launoslaisia.
 
Voitto Selin tutkii Olavi Lahtion Launos-aiheisia kokoelmia.


Takaisin