|
ElmoFest sujui leppoisissa tunnelmissa
2.9.2008
Lopen Elmolassa rokattiin, räpättiin ja ihasteltiin sirkustaiteilijoiden taitoja lauantaina 30.8. Sää suosi, joten piha-alueella tutustuttiin harrastusmahdollisuuksiin, nautiskeltiin puffettien moninaisista antimista ja ostettiin fanituotteita.
Yleisöä ensimmäiseen ElmoFestiin olisi mahtunut enemmänkin, liekö tapahtuman päihteettömyys karsinut kävijöitä? Paikalle tulleet näyttivät viihtyvän vauvasta vaariin.
Festarin aloittaneen Rajan jäsenet kiittelivät järjestelyjä. Olihan tapahtumassa kunnon lava, jonka äänentoistosta ja valoista vastasi ammattiosaajana Huvimaja Oy. Klubikirveen pojat saivat peräänsä mimmareita hakevia tyttöjä.

Rinta rottingilla launoslaiset talkoolaiset seurasivat 12540 Recordsin esiintymistä. Kahdeksan räppääjää veti komean setin! (kuva: Sakari Wikholm). ADK hiphop joutui perumaan keikkansa sairastapauksen vuoksi, samoin kävi Etelä-Hämeen tanssiopistolle.
Illan kruunasi Hybrid Children, jota tuli fiilistelemään vähän vanhempaakin porukkaa.
Kaiken kaikkiaan noin 50 talkoolaista Lopen kyläyhdistyksistä sekä Lopen Nuorten Tuesta osallistui tapahtuman järjestelyihin aikaa ja vaivaa säästämättä. Ilahduttavaa oli nähdä niin paljon nuoria talkoolaisia, jotka saivat samalla kokemusta festarin järjestämisestä. Mukana menossa oli myös Lopen nuoriso- ja liikuntatoimi. Tapahtuma toteutettiin Leader-hankkeena.
ElmoFest osoitti, että Lopelta löytyy yhteisöllisyyttä, halua ja voimavaroja järjestää tapahtumia yhteisvoimin. Sydämellinen kiitos Launosten kyläyhdistyksen puolesta esiintyjille ja talkoolaisille! (tj)
Takaisin
|