Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Loppi-Riihimäki -bussivuorot säilynevät?
28.9.2005 klo 11.50

Valtion tuen supistuminen bussiliikenteeltä ei vaikuta välittömästi Lopen ja Riihimäen välisiin vuoroihin. Ostovuoroja tällä välillä on vain muutama ja heikoimmat linjaliikenteen vuorot on vuosien varrella karsittu pois, kertoo Pekola Oy:n liikennejohtaja Jukka Jokioinen.

Pekolan bussi.Julkisuudessa on kerrottu, että valtion tuen supistuminen kohdistuisi mm. Riihimäen seudun bussivuoroihin. Jokioisen mukaan tämä tarkoittanee enemmänkin Riihimäen-Hyvinkään-Mäntsälän seutua, jossa liikennettä harjoittaa Ventoniemi Oy.

Valtio ostaa heikosti kannattavia, mutta tärkeiksi katsomiaan maaseudun bussivuoroja kolmen vuoden sopimuksella. Vuorot ajetaan yleensä sopimuskauden loppuun, vaikka matkustajat olisivat huvenneet. Samaan aikaan bussiyhtiöt voivat kuitenkin Jokioisen mukaan joutua lopettamaan ilman tukea ajettavia ja kannattamattomiksi käyneitä linjaliikenteen vuoroja.

”Valtion rahat linjaliikenteen tukemiseen”

-Sellaisia valtion ostovuoroja, joissa on enää kovin vähän matkustajia, voisi kyllä lopettaakin ja säästää rahat linjaliikenteen tulevien supistusuhkien torjumiseen, sanoo liikennejohtaja Jukka Jokioinen.

Jokioinen mainitsee esimerkkinä yhden Pekolan ajamista ostovuoroista, jonka lopettamista hänkään ei panisi pahaksi. Kyseessä on linjalla Karkkila-Topeno-Hämeenlinna ajava vuoro, johon ei ole riittänyt matkustajia.

-Monista bussiyhtiöistä on kuulunut sellaisia viestejä, että aivan tavallisiin linjaliikenteen vuoroihin kohdistuu supistuspaineita syksyllä 2006 ja kenties aiemminkin ja silloin valtiolta pitäisi löytyä niihinkin rahaa, koska ne ovat niitä tärkeimpiä vuoroja.

Kunnilta toivotaan jämäkämpiä lausuntoja

Lopen ja Riihimäen välisistä linjaliikenteen vuoroista Jokioinen mainitsee, etteivät ne kaikki ole kannattavia, mutta ne on toistaiseksi voitu ajaa, koska ne kuuluvat sellaisiin autokiertoihin, joissa on parempiakin vuoroja mukana. Autokierto tarkoittaa vuorojen sovittamista yhteen siten, että bussi voidaan pitää jatkuvasti ajossa.

-Kunnilta toivoisi vetoapua siinä mielessä, että kunnat kiinnittäisivät näistä asioista antamissaan lausunnoissa nykyistä jämäkämmin läänien huomiota maaseudun asukkaiden liikkumistarpeiden turvaamiseen.

Bussilippujen hintoihin on tiettävästi tulossa noin kolmen prosentin suuruinen korotus marraskuun alussa. Korotusesityksen taustalla ovat öljyn viimeaikainen raju hinnannousu ja yleinen palkkakustannusten kasvu.

Takaisin