| Launosissa päivitetään kyläsuunnitelmaa
9.4.2010 klo 20.10 (päivitetty 11.4.)
Launosten kyläyhdistys järjestää kylän tulevaisuuspäivän sunnuntaina 18.4. klo 14–16 Launosten koulun ruokalassa. Kyläläisiä, yrittäjiä ja yhteisöjä kutsutaan ideoimaan kylän tulevaisuutta tarkoituksena päivittää kymmenkunta vuotta sitten laadittu kyläsuunnitelma.
Kaksituntisen ideointirupeaman vetää kyläkoordinaattori Anneli Vähätalo.
Tulevaisuuspäivä tarjoaa hyvän tilaisuuden tutustua muihin kyläläisiin, kuulla erilaisia tarpeita ja oppia tuntemaan omaa kotikylää. Kyläsuunnitelman laatiminen kiteyttää kylän puutteita ja ongelmia, mutta voi tuoda esille myös käyttämättömiä mahdollisuuksia.
– Ratkaisuja ongelmiin löytyy usein jo ideointivaiheessa ja toisinaan riittää uusien toimintatapojen ja yhteistyön kehittäminen, kertoo Toimeliaat kylät -hankkeessa työskentelevä Anneli Vähätalo. Kyläkoordinaattori voi tarjota apuaan mahdollisten hankkeiden kehittelyssä ja rahoituksen hakemisessa.
Monilla Lopen kylillä suunnitelmien laadinta on jo täydessä vauhdissa. Launosissa on ollut puhetta mm. uimarannan ja lasten leikkipuiston kunnostamisesta sekä kylän yleisilmeen kohentamisesta. Myös lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia kaivattaisiin kipeästi lisää.
Vähätalo on avannut Facebookiin keskustelufoorumin Launosten asioista. Tietoa löytyy myös Launosnetistä sekä Kyläposti-lehdestä. Ennakkoluulottomia ideoita kannattaa aina tuoda esille.
– Launosten kehittämiseksi ei ole olemassa tyhmiä ideoita, vaikka aivan kaikkea ei kylähankkeiden puitteissa pystytä toteuttamaan, Vähätalo muistuttaa. (mj)
Takaisin
|