Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Lopen B- koulun lisärahoitukseen puoli miljoonaa
6.5.2009 klo 12.00

Lopen koulukeskuksen ns. B-koulun saneerauksen kustannukset ovat nousseet yllättäen yli puoli miljoonaa euroa arvioidusta. Tarvittava lisärahoitus hyväksyttiin maanantaina kunnanvaltuustossa. Budjetin karkaamisen perään ei juuri kyselty.

B- koulun saneeraukseen on varattu kuluvan vuoden budjetissa 3.2 miljoonaa euroa. Valtuuston kokouksessa maanantaina 4.5.2009 kävi ilmi, että hankkeen kilpailuttamisen yhteydessä kustannukset ovat kivunneet 3,9 miljoonaan euroon.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja, rakennusalan yrittäjä Harri Nurmo totesi esittelysanoissaan, että kilpailuttaminen tapahtui todella hyvään aikaan. Vaikka kustannukset menivät ”hivenen yli” suunnitellusta, tulokseen voidaan hänen mielestään olla tyytyväisiä.

Nurmon mainitsema ”hivenen yli” tarkoittaa melkoista, noin viidenneksen eli 20 prosentin ylitystä talousarvioon. Hankkeen kustannusten nousu syönee tänä vuonna tehdyn kunnallisveron korotuksen vuotuisen verotuoton kokonaan.

Pienenä lohtuna tilanteessa on, että valtionapua hankkeeseen saadaan 3.6 miljoonan euron kustannusten mukaan. Toisaalta kaikki valtionavun yli menevä osuus lankeaa kokonaan loppilaisten veronmaksajien kontolle.

Sopii kysyä, kuten Nurmi itsekin kyseli, mihin hankkeeseen varattu 3,2 miljoonan euron summa perustuu? Kun otetaan vielä huomion taantumasta johtuva ”halvan rakentamisen aika”, niin hankkeen valmistelu joutuu melko outoon valoon.

Moni kysyy, voivatko hankkeen kustannukset ja niin muodoin kunnan velkataakka tämän vuoksi nousta edelleen? Kokouksessa kuultiin jokunen huolestunut puheenvuoro, mutta muutoin uusi valtuusto hyväksyi hankkeen ja kustannusnousut hiljaisesti. Ulkopuolisena olisi odottanut valtuutetuilta hiukan kriittisempää suhtautumista näin suureen ylitykseen.

Muutoin valtuuston kokous sujui rauhallisissa merkeissä kestäen 45 minuuttia. Aika iso laskuhan noille minuuteille kuitenkin tuli maksettavaksi.

Jukka Saarinen

LUE: Valuustoraportti ja Läsnäolijat


Takaisin