|
Launosten kyläposti on ilmestynyt
12.4.2008 klo 12.00
Launosten kylälehden tuoreessa numerossa on asiaa mm. aseman uusista asukkaista sekä kyläläisiä viime viikkoina puhuttaneista nuoriso-ongelmista. Lopen koulukuraattori Sari Arolan mielestä nuoret tarvitsevat vanhempien huolenpitoa myös yläkouluiässä.
– Keskustelua ja tuntosarvet pitkällä joka suuntaan, kehottaa Sari Arola. Isien ja äitien kannattaa käydä vanhempainilloissa tapaamassa muita vanhempia ja keskustelemassa jälkikasvunsa tekemisistä.
Launosten Nuopparille kokoontuneet varttuneemmat nuoret ovat sitä mieltä, että kavereille näyttämisen tarve johtaa nuoremmat helposti pahantekoon. Joku tokaisi, että vanhempien pitäisi pitää penskansa kurissa ja pahantekijöiden katsoa peiliin!
Kyläpostissa on juttua myös Kari ja Päivi Tjukanovin kunnostamasta Launosten asemasta. Vuosien uurastuksen tuloksena hyljätystä asemasta on sukeutunut pikku hiljaa viihtyisä asunto, jonne perhe muutti maaliskuussa.
Launosten kyläposti jaetaan launoslaisiin koteihin ja vapaa-ajan asuntoihin viikonlopun aikana. Lehteä riittää jakoon myös tulevan kesän tapahtumissa.
Lehden voit ladata luettavaksi pdf-tiedostona täältä (koko noin 920 kt).
Takaisin
|