|
Virpovitsaperinnettä elvytetään Launosissa
9.4.2006 klo 21.45
Virpovitsojen valmistusta ja siihen liittyvää perinnettä on alettu elvyttää myös Lopella. Lopen Karjalaseura järjesti palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina Launosissa virpovitsojen tekotilaisuuden, johon tarttui parisenkymmentä lasta vanhempineen.
Aiemmin viikolla olivat Launosten koulun oppilaat valmistaneet opettaja TM Minna Jokisen johdolla virpovitsoja, jotka isä Gaius Sahlberg Hämeenlinnasta kävi koulun kutsumana siunaamassa ortodoksisen perinteen mukaan.
Virpovitsaperinne on tullut Lopelle karjalaisten siirtolaisten mukana, mutta se ehti jo sammua 90-luvun lopulla. Tuolloin vitsoja vielä valmistettiin tanhukerho Vunukoissa ja niitä siunattiin myös luterilaisella puolella.
 |
| Anneli-mummu, Sara, Mira, Kari ja kuvan ulkopuolelta Suvi Pessi Kormusta olivat tulleet virpovitsoja tekemään. |
 |
| Viisivuotias Venla Varis virpoo malliksi Marjatta Mälkiää. |
Lopen Karjalaseurassa on alettu puhaltaa vanhaa virpomisperinnettä ja siihen liittyviä loruja henkiin. Innostunutta joukkoa Launosten eskarin tiloissa ohjasivat Marjatta Mälkiä, Anita Hatakka, Leena Mesilaakso ja Paula Kuparinen.
Kormulainen Kari Pessi oli tuonut lapsensa virpovitsojen tekoon ja istuutui itsekin saksimaan silkkipapereita perheen pienimmille. Ajatus aidon pääsiäisperinteen elvyttämisestä oli saanut liikkeelle etenkin karjalaisperäistä väkeä.
Karjalaisessa perinteessä virpominen tapahtuu palmusunnuntaina Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi. Virpomalla toivotetaan kaikkea hyvää ja mahdollinen palkka on entisaikaan noudettu vasta pääsiäispäivänä.

Isä Gaius Sahlberg kävi siunaamassa Launosten
koululaisten
valmistamat virpovitsat ortodoksisen perinteen mukaan.
Teksti ja kuvat: Mikko Junes
LISÄÄ VALOKUVIA virpovitsojen teosta
Lue myös: Virpovitsoja siunattiin kouluilla
Takaisin
|