Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Vuoden 2004 hämäläistä kylää haetaan
16.6.2004 klo 14.30

Hämen kylät ry on käynnistänyt vuosittaisen kylätoimintakilpailun Vuoden 2004 hämäläisen kylän löytämiseksi. Kilpailuun voivat osallistua kylätoimikunnat ja kyläyhdistykset Kanta-Hämeen alueelta.

Kilpailun aikana etsitään Kanta-Hämeestä kylää, joka on innovatiivisella tavalla kehittänyt asukkaittensa yhteistyötä, kyläyhteisön toimintaa tai kunnostautunut jollain muulla tavalla, joka on lisännyt kyläläisten yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä.

Vuoden 2003 hämäläinen kylä, Kiipu, palkittiin Launosisssa elokuussa 2003, kuva: jjNäyttöjä ja saavutuksia voivat olla kylätalojen tai ympäristön kunnostushankkeet, erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen, messujen ja markkinointitapahtumien järjestäminen. Tietysti huomioon otetaan myös kyläläisten yksituumainen kunnallinen vaikuttaminen esimerkiksi kyläkouluja tai muita kyläläisten kannalta merkittäviä palveluja koskevissa kysymyksissä.

Voittajakylä saa "Vuoden 2004 hämäläinen kylä" -tittelin. Kilpailussa jaetaan myös 1-2 kunniamainintaa kilpailun tuomariston, Hämeen kylät ry:n hallituksen, harkinnan mukaan.

Myös "Vuoden 2004 kyläteko" on hakusissa

Hämeen kylät ry palkitsi viime vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden kyläteon. Se on jonkin kunnan päätös tai toimenpide, joka on edistänyt tai tukenut kylätoimintaa merkittävällä tavalla viime kesän jälkeen. Hämeen kylät voi harkintansa mukaan antaa sarjassa myös kunniamainintoja.

Kilpailun tarkoituksena on kiinnittää kuntapäättäjien huomiota siihen arvokkaaseen kehittämistyöhön, jota maaseutukylissä tehdään oman elinpiirin olojen parantamiseksi. Hämeen kylät ry toivoo, että kunnat oppisivat pitämään kylätoimintaa kunnan toimintaa tukevana ja täydentävänä kunnan voimavarana, jota kannattaa tukea.

Kipailujen tulokset ratkeavat elokuussa Kiipulla

Kummankin kilpailun voittajat ja kunnaimaininnan saajat julkistetaan Jokioisten Kiipulla 15.8.2004 järjestettävässä Hämeen kylätoimintapäivässä.

Kiipu on Vuoden 2003 hämäläinen kylä. Perinteen mukaan palkittu kylä järjestää seuraavan vuoden Kylätoimintapäivän.

Viime vuonna Kiipun voittoon vaikutti eniten se, että kyläyhdistys oli onnistuneesti saanut kylän nuoret mukaan kyläyhdistyksen toimintaan, joka useimmiten on aikuisten yhteistä puuhastelua.


Lisätietoja:

Kari Hovi
Hämeen kylät ry:n puheenjohtaja
0400 406 025
kari.hovi@launonen.net

Katso myös Hämeen kylien sivuilta

Takaisin