Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Lopen kesäasukkaiden ostoksiin yli 7 MEUR vuodessa
1.4.2004 klo 21.30

Lopella mökkeilevät ulkopaikkakuntalaiset käyttävät vapaa-ajan asumiseen liittyviin ostoksiinsa yhteensä runsaat 7 miljoonaa euroa vuodessa. Luku on johdettu torstaina julkistetun kesämökkibarometrin tiedoista ja sitä voi pitää lähinnä suuntaa-antavana.

Saaristoasiain neuvottelukunta ja Tilastokeskus tekivät viime syksynä kyselyn 5 000 vapaa-ajan asunnon omistajalle eri puolilla maata. Siinä selvitettiin mm. kesämökin käyttöä, mökiltä työssäkäyntiä sekä mökkeilyyn liittyvää rahankäyttöä. Kyselyn vastausprosentti oli 64.

Mökkien käyttöaste Kanta-Hämeessä on maan neljänneksi vilkkain. Omistajat viihtyvät maakunnan mökeillä keskimäärin 82 vuorokautta ja sukulaiset ja tuttavat 13 vuorokautta vuodessa. Ruokaan, juomaan ja taloustavaroihin kuluu keskimäärin 21 euroa kotitaloutta kohti päivässä.

Päivittäistavaroihin 3,4 MEUR vuodessa

Kesämökki, kuva: mjLopella on eri lähteiden mukaan noin 3 000 vapaa-ajan asuntoa, joista yksityisten omistamia ja käytössä olevia arviolta noin 2 500. Edelleen valtakunnallisista tiedoista johdettuna tuosta mökkimäärästä lienee noin 2/3 ulkopaikkakuntalaisten omistuksessa.

Lopen vapaa-ajan asukkaat vieraineen käyttäisivät siis mökkibarometrin lukujen valossa päivittäistavaraostoksiinsa yhteensä noin 3,4 miljoonaa euroa vuodessa. Mikä osa summasta suuntautuu Lopen marketteihin, on erittäin vaikeaa sanoa.

Mökkibarometrissa haastatelluista kesäasukkaista 68 prosenttia ilmoitti hankkivansa viikonloppumatkaa pidemmän matkan ruuat mökkikunnan kaupasta. Vastaavasti kolmannes heistä ei ruksannut lainkaan mökkikunnan ruokakauppaa ostospaikakseen.

Mökkiä kunnostetaan 1 531 eurolla vuosittain

Kesämökin rakentamiseen ja korjaamiseen käytetään barometrin mukaan keskimäärin 1 531 euroa vuodessa, koneisiin, polttoaineisiin, kalusteisiin, astioihin ja puutarhanhoitoon yms. 491 euroa sekä palveluihin mökin lähiseudulla 210 euroa kotitaloutta kohti vuodessa.

Lopen mökkilukujen valossa tämä tekisi ulkopaikkakuntalaisten osalta hieman vajaat 3,8 miljoonaa euroa vuodessa. Summaan eivät sisälly rakenteilla olevat mökit, tontti- ja mökkikaupat sekä mökkeilyyn liittyvät matkakustannukset.

Loppilaisyrittäjien osuutta tuosta summasta voi vain arvailla. Mökkibarometrin mukaan noin 60 prosenttia ulkokuntalaisista mökkiläisistä osti vähintään puolet kaikista mökin kunnostamiseen liittyvistä tavaroista tai palveluista kesämökin lähiseudulta.

Kesämökkibarometri 2003 löytyy täältä.

Takaisin