|
Laajakaista kiinnostaa sajaniemeläisiä
13.4.2004 klo 15.50
Yli puolet laajakaistakyselyyn tähän mennessä
vastanneista sajaniemeläisistä ottaisi yhteyden välittömästi
käyttöönsä, jos sellainen olisi tarjolla. Sajaniemen
talouksiin jaetut kyselylomakkeet on palautettava 16.4. mennessä.
Kuntien tietotekniikkayhtiö RHL-Data Oy tekee
parhaillaan YliSetin 15 000 euron rahoituksen turvin esiselvitystä
laajakaistayhteyksien toteuttamisesta Lopen haja-asutusalueilla.
Tavoitteena on edistää kaupallisten verkkopalvelujen tarjontaa
ja vasta toissijaisesti tarjota niitä yhteiskunnan tuella.
Sajaniemeen
jaettiin viime viikolla 239 kyselylomaketta, joista 25 on nyt palautettu.
Vastaajista 14 ottaisi välittömästi noin 50 euron
kuukausihintaisen laajakaistayhteyden, jos sellainen olisi tarjolla.
Lisäksi 7 vastaajaa ottaisi yhteyden todennäköisesti.
-Vastausaikaa on vielä tämä viikko,
joten toiset 25 lomaketta pitäisi ainakin tulla takaisin, mikäli
vanhat merkit paikkansa pitävät, kertoo RHL-Datan toimitusjohtaja
Timo Rantanen. Tuloksista riippuen kysely jatkuu mahdollisesti Topenolla.
Ongelma Soneran alueella
Kyselyssä tiedustellaan myös laajakaistayhteyden
ensisijaista käyttötarkoitusta, vastaajan nykyisiä
tietoliikenneyhteyksiä sekä kiinnostusta kiinteähintaiseen
modeemiyhteyteen tai hiukan kalliimpaan langattomaan laajakaistayhteyteen.
RHL-Datan laajakaistaesiselvityksen pitäisi
valmistua kesäkuun loppuun mennessä, mutta se on noin
kuukauden jäljessä aikataulustaan. Rantasen mukaan mm.
puhelinkeskittimien sijainnin selville saaminen on ollut odotettua
hitaampaa.
Laajakaistayhteyksien saannissa on ongelmia nimenomaan
Lopen haja-asutusalueilla, missä puhelinverkko on pääosin
Soneran hallussa. Tommi Kuparinen RHL-Datasta kertoo, että
Hausjärvellä RPO-Elisa tarjoaa puhelin- ja laajakaistayhteyksiä
koko kunnan alueella.
Lisätietoja kyselystä: web-assistentti Tommi Kuparinen,
tommi.kuparinen@rhl-data.fi
tai puh. 020 758 5007
Takaisin
|