Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Jylhäkummun kaavaluonnos nähtäville
20.4.2004 klo 15.50

Launosten Jylhäkummun yritysalueen asemakaavaluonnos tulee 21.4. alkaen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Kunnanhallituksen maanantaina hyväksymässä luonnoksessa rakennusaluetta on huomattavasti laajennettu viheralueiden kustannuksella.

Jylhäkummun rakennettavaa aluetta on tuntuvasti laajennettu, kuva: mjUutta aiempiin kaavahahmotelmiin verrattuna on yritystonttien ulottaminen myös Pihtojan länsipuolisille ns. Armisen maille. Kartanon peltomaisemaan kuuluvan ja maisemallisesti aran pohjoisreunan tonttimäärää on niinikään lisätty.

Jylhäkumpuun on luonnoksen mukaan tulossa 20 uutta yritystoiminnan tonttia, joista kuudessa on myös tavanomainen asuinrakentaminen mahdollista. Asuinliiketonttien koko vaihtelee 3 000:sta noin 7 000 neliöön ja rakennusoikeus on 20 prosenttia tontin pinta-alasta.

Vähittäiskaupan suurmyymälät on karsittu

Liikerakennustontit ovat kooltaan noin 6 000-7 000 neliötä ja rakennusoikeutta niissä on 30 prosenttia. Rakennusoikeudesta 10 prosenttia saa käyttää asuintiloja varten. Asuinliike- ja liikerakennustonteilla sallitaan myös häiriötöntä teollisuus- ja varastotoimintaa.

Säästö-Karien lisäksi Jylhäkummun kaavaluonnoksessa ei ole varattu tilaa vähittäiskaupan suurmyymälöille. Luonnoksen kaavamääräykset ovat muuten varsin väljiä, eivätkä aseta selkeitä tavoitteita alueen kehittämiselle.

Kunnanhallitus teki vain pieniä muutoksia suunnittelijan esitykseen. Kaksi asuinliiketonttia muutettiin liikerakennustonteiksi ja Nyynäisten risteykseen rajoittuva viheralue EV-alueeksi, joka sallii risteyksen uudelleenjärjestelyt tulevaisuudessa.

Katso: Kaavaluonnoksen kartta

Takaisin