Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Launosten talvitapahtuma onnistui upeasti!
10.2.2010 klo 10.10

Helmikuun ensimmäisen sunnuntain aamu alkoi Launosten koulun pihalla vilkkaana. Vanhempaintoimikunnan junaileman talvitapahtuman oli määrä alkaa klo 10 ja sitä ennen oli ulkona olevat toiminta- ja esittelypaikat saatava kuntoon. Koulun ruokalassa ja salin eteistiloissa olleita kirpputori- ja myyntipöytiä käytiin laittamassa paikoilleen ja kuntoon jo lauantai-iltapäivällä.

Kimppahiihtoa Launosten koulun pihalla.
Launosten kartanon kolme ratsua kiersi talutusratsastusrataa.
Santamäen Palokärjet olivat pystyttäneet puolijoukkueteltan koulun pihalle.
Koulun ruokalan ja eteistilojen kirpputori- ja myyntipöydillä oli tarjolla monenlaista tavaraa.

Väkeä alkoi pikkuhiljaa saapua koululle. Koulun pihalle olivat Santamäen Palokärjet pystyttäneet puolijoukkueteltan, jossa kamina loi lämpöä sisälle ja teltan edessä leirinuotiolla sai paistaa makkaraa, samalla kun partion väkeä esitteli toimintaansa. FC-Loppi oli myös rakentanut keiloista tekniikkaradan koulun pihamaalle ja innokkaita lapsia kävi "kikkailemassa" pallojen kanssa. Moni ehkä sai kipinän jalkapalloiluun. Vähikkälän VPK oli tuonut ihka oikean paloauton pienten ja vähän isompienkin ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi. Myös limenvihreä ralliauto sai osakseen ansaittua huomiota.

Koulun pihamaan nurmialueella alkoi kavioura muodostua, kun Launosten Kartanon kolme ratsua kiersi talutusratsastusrataa. Välillä taisi olla pitempääkin jonoa, halukkaita kun hevosten selkään riitti. Urheilukentän reunalle oli laitettu paikka mäenlaskulle, jossa riitti laskijoita koko tapahtuman ajan. Rusettiluistelua musiikin tahdissa oli tunnin verran ennen puoltapäivää, jonka kruunasi 7-vuotiaan Riihimäen Taitoluistelijoiden "jääprinsessan" Viivi Luokkalan hieno luisteluesitys.

Ulkona mukavassa talvisäässä makkara ja kuuma mehu maistui ja sisällä puffetin antimet löysivät myös tiensä vatsoihin. Kävijöitä tapahtumassa oli varovasti arvioituna yli kolmisensataa. Kiitokset kaikille talviriehaan osallistuneille, tekijöille ja kävijöille, vauvasta vaariin! Meillä oli kiva päivä! (RIL)

Takaisin