|
Launosten kutojat kaipaavat jo takaisin kotikylälle
5.4.2009 klo 21.55
Lopen opiston kudontapiiriläiset esittelivät toimintaansa lauantaina 28.3. kirkonkylällä kunnantalon kellarissa. Taitavien ja ahkerien opiskelijoiden valmiita tuotteita oli esillä niin käytävällä kuin itse kutomossakin. Sidoksia ja materiaaleja on käytetty monipuolisesti. Erityisesti herkät pitsisidostyynyt ja loimiripsiliinat herkistivät nostalgisiin tunnelmiin.
Perinteisiä kierrätysmateriaaleista kudottavia tekstiilejä ovat tietysti jälleen muodissa olevat räsymatot ja poppanatuotteet. Hauskoja uusia oivalluksia olivat vanhan vahakankaan ja sanomalehden uusiokäyttö loimien välissä kuteena.
Pari vuotta sitten Lopen kansalaisopiston Launosten kudontapiiriltä lähti tilat alta kun koulu tarvitsi ne käyttöönsä. Uusia tiloja haettiin kiireellä kesällä 2007. Asialla oli mm. kyläyhdistyksen väki, mutta korvaavia tiloja ei Launosista tai sen lähiympäristöstä löytynyt.
Loppuviimein kudontapiiri pääsi tilapäisesti asettumaan kunnantalon kellariin. Pari vuotta on kulunut evakossa kirkonkylällä. Tulevakin kausi opiskellaan vielä siellä, mutta missä sen jälkeen?
Launosten päiväkotia rakennetaan parhaillaan. Sen vanhan osan kellaritiloja on suunniteltu kudontapiirin käyttöön. Toivottavasti lupaukset pitävät ja syksyllä 2010 launoslaiset pääsevät kutomaan omalla kylällä. Monenmoista voi nimittäin harrastaa kotona opintopiirin kokoontumisten välillä, mutta kangaspuita on vähän hankala ottaa kainaloon ja jatkaa työtä kotona.
Käynti kirkonkylällä useana päivänä tai iltana viikossa, on karsinut kutojia Launosten seudulta.
Tosin kirkonkyläläisille on tauon jälkeen tarjoutunut tilaisuus jatkaa tai aloittaa kudonnan opiskelu. Hienointahan olisi saada omat piirit sekä kirkonkylälle että Launosiin!
Teksti ja kuvat: Tiina Joutsen
Kudontapiirläisten töitä (klikkaa pikkukuvaa, niin näet isomman kuvan, joka avautuu uuteen selainikkunaan)
Ylärivissä vasemmalla: Opettaja Leena Saarinen-Ikonen neuvoo Raili Vuorelaa ontelopoppanan teossa. Kaunis kude on vanhasta kodintekstiilistä leikattua.
Alarivissä keskellä: Kirkonkylän kudontapiirin yhdestätoista kutojasta neljä käy Launosten-Kormun alueelta.
Kuvassa heistä kolme eli Marjatta Mälkiä, Raili Vuorela ja Marjatta Vuorela.
Takaisin
|