| |
Jukka Saarisen kommentti:
Kuinka panelistit onnistuivat?
7.2.2007 klo 22.55
Kirkonkylän vaalipaneeli kulki melko tuttuja latuja. Kun jatkokysymyksiä ei panelisteille esitetty, eikä puolustuspuheenvuoroja annettu, niin keskustelu oli pakostikin aika kaavamaista. KYLLÄ/EI-kysymykset olivat kuitenkin tehokkaita ja niissä sentään saatiin pientä eroa aikaiseksi.
Osan kysymyksistä esitti oman kylän imitaattori Joni Lähde esiintyen Andynä, Kiminä, Airana ja Tarja Halosena. Ja tietenkin oman kylän pappina eli Ilkka Juotteena, kuuleman mukaan Jonin ura on alkanut rippikoulu leiriltä jossa Ilkka Juote toimi ohjaajana.
Järjestelyt toimivat hienosti, samoin juonto sekä viihdepuolikin Joni Lähteen ansiosta. Tiukkaa aikataulua noudatettiin, ehkä pientä joustoa olisi voinut noudattaa. Nyt välillä jopa lauseet katkaistiin kesken. Yleisökysymykset eivät oikein toimineet, välillä oli vaikea ymmärtää mitä oltiin kysymässä ja toisaalta Kaartjärven puhdistamo/siirtoviemäriasiat eivät ehkä tällaiseen tilaisuuteen kuulu.
Lyhyesti vielä täysin subjektiiviset arvioni ja kommenttini kunkin edustajan onnistumisesta
(HUOM! kyseessä on oma mielipiteeni, samoin vanhan kaavan mukainen "kouluarvosana”). Paneelissa oli muuten yllättävän paljon opettajataustaisia ehdokkaita!
| Ehdokas |
Arvosana |
Kommentti |
| Merja Taponen, kesk |
6 ½ |
Aika väritön ja mauton esiintyminen, ei erottunut joukosta. Alkuesittelyssä tavoitteet jäivät kokonaan kuulematta. |
| Risto Autio, kesk |
7½ |
Aloitti hyvin, loppua kohden hiipui. |
| Satu Taiveaho, sdp |
6 |
Pettymys, toimivan kansanedustajan pitäsi erottua joukosta.
Huutava puhetyyli lähinnä ”pelästytti”. |
| Jorma Höök, sdp |
7 |
Perusvarmat vastaukset, hyvä esiintyminen. Ei kuitenkaan mitään mullistavaa. |
| Sari Rautio, kok |
8 |
Haastoi vastauksillaan jopa "oman kylän" ehdokkaan. Hyviä,
ehkä kuitenkin välillä turhan oppositiomaisia vastauksia. |
| Timo Heinonen, kok |
7½ |
Hyvän esiintyjän suoritus, ei yllätyksiä. Antoi ehkä yllättävästi
enemmän tilaa Sari Raution puheenvuoroille. Onko Lopen
äänet jo plakkarissa? |
| Petri Ojanen, vihr |
7 |
Vastaukset ok, ehkä hivenen liikaakin toi esille vihreiden
ehdottamaa verotonta perusturvarahaa, se ei kuitenkaan ratkaise palkkaongelmia. Kuitenkin selkeästi parempi vihreiden parivaljakosta. |
| Eero Yrjö-Koskinen, vihr |
6½ |
Virkamiesmäinen, kuivahko esiintyminen. Ei edes yrittänyt haastaa muita ”vihreillä” asioilla. |
| Sari Kilpeläinen, vas |
6 |
Normaali vasemmiston esitys, aika vähän eroja muihin. |
| Risto Aaltonen, vas |
6½ |
Yllätyksetön vasemmiston esitys, hivenen yritystä
perinteiseen ”palopuhe”-suuntaan. |
| Leena Kaartinen, KD |
4 |
Todella ponneton esitys, ennemminkin vei kuin toi äänestäjiä KD:lle. |
| Timo Sinivuori, KD |
8+ |
Hyvät vastaukset, yritti erottua porukasta, illan yllätysvoittaja? |
Takaisin
|