Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Sivla pyysi selvitystä ryhmäkokoasiassa
9.2.2005 klo 16.45 (20.30)

Lopen uusi sivistyslautakunta haluaa selvittää, kuinka opetusryhmäasioita on käsitelty edellisessä lautakunnassa. Sivlan puheenjohtaja Leila Ahlqvist (sd) sanoo, ettei lautakunnan viikon takaista päätöstä voi pitää kantana ryhmäkokoihin.

Sivistyslautakunta keskusteli ryhmäkokoasiasta toimialueensa käyttösuunnitelmien käsittelyn yhteydessä. Käyttösuunnitelmassa yläasteen luokkakoko 20-25 oppilasta ja lukion kurssien järjestämisraja, vähintään 5 opiskelijaa, mainitaan "sitovana perusteluna".

Oppilaita, kuva: mjPäätösehdotuksen mukaan "Sivistyslautakunta hyväksyy toimialueensa käyttösuunnitelmat ja toimittaa ne edelleen kunnanhallitukselle." Näin myös tapahtui, mutta päätöksellä ei Ahlqvistin mukaan vahvistettu mainittuja ryhmäkokoja.

Asian esittelyn yhteydessä sivistystoimenjohtaja oli ilmoittanut, ettei lautakunta voi ottaa kantaa ryhmäkokoihin. Näin siitä huolimatta, että ryhmäkokoasia kuitenkin sisältyy käyttösuunnitelmaan, josta lautakunnan piti tehdä päätös.

Käyttösuunnitelmassa mainitaan myös, että muut kuin yo-tutkinnon pakolliset ja syventävät kurssit alle viiden opiskelijan tapauksissa "järjestetään talousalueen yhteistyönä". Asia on putkahtanut jostakin joulukuisen valtuustopäätöstekstin jatkoksi.

Leila Ahlqvistin mukaan sivistyslautakunta halusi selvityttää ryhmäkokoasian aiemman käsittelyn, koska siitä ei ollut riittävästi tietoa. Lautakunta oli koolla ensimmäistä kertaa ja sen 9 jäsenestä peräti 8 on uusia. Lopen kunnanhallituksen on määrä käsitellä opetusryhmäasioita maanantaina.

Takaisin