| |
Loppi kohdentaa omaishoidon
tukeaan
4.3.2005 klo 19.35 (5.3. klo 10.30)
Omaishoidon tuki kohdennetaan Lopella tänä
vuonna jatkuvaa apua ja runsaasti hoivaa tai valvontaa tarvitseville,
koska tukea ei riitä kaikille. Hoitopalkkiota maksetaan 44
omaishoitajalle, mutta tukea jonottaa ajoittain jopa kymmenkunta
henkilöä.
Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon turvaamiseksi
annettavaa hoitopalkkiota ja hoitosuunnitelmassa määriteltyä
kunnan palvelua. Omaishoitajana voi toimia muukin kuin hoidettavan
omainen tai läheinen.
Omaishoidon tukeen on Lopella käytössä tänä
vuonna 195 000 euroa, josta maksetaan hoitopalkkiota 44:lle omaishoitajalle
ja yhdelle palveluina. Hoidettavista 24 kuuluu ensimmäiseen
ja 21 toiseen hoitoisuusluokkaan. Ympärivuorokautista hoitoa
tarvitsevat on Lopella saatu tuen piiriin, mutta sitä vähäisempää
apua tarvitsevat joutuvat jonottamaan.
Jonossa joskus kymmenkunta tarvitsijaa
-Meillä
on enimmillään kymmenkunta vähäisempää
kuin jatkuvaa hoitoa tarvitsevaa odottamassa tuen vapautumista ja
sitä vapautuu käyttöön lähinnä silloin,
kun joku omaishoidettava siirtyy sairaalaan tai vanhainkotiin tai
kuolee, kertoo perusturvajohtaja Salme Kotaluoto.
Omaishoito on inhimillinen ja kunnalle taloudellisesti
erittäin edullinen hoitomuoto. Laitospaikkoja tai palveluasuntoja
ei ole Lopellakaan riittävästi, eivätkä kaikki
edes halua laitoksiin. Omaishoitovuorokauden hinnaksi tulee Lopella
noin 10-18 euroa, kun laitospaikan vuorokausihinta vaihtelee yleisesti
75-150 euroa.
Omaishoitopalkkion enimmäismäärät
€/ kk hoidon vaativuuden mukaan (lakisääteinen
minimipalkkio 1.1.2005 alkaen 233,56 €/ kk)
| |
1.hoitoisuusluokka
|
2.hoitoisuusluokka
|
3.hoitoisuusluokka
|
| Hausjärvi |
458,-
|
326,-
|
253,-
|
| Loppi |
515,-
|
389,-
|
-
|
| Riihimäki |
767,-
|
552,-
|
402,-
|
| Tammela |
489,-
|
338,-
|
244,-
|
|
Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen
ja tarveharkintainen. Siihen ei ole oikeutettu samalla tavalla kuin
esimerkiksi kunnalliseen päivähoitopaikkaan. Laki ei velvoita
kuntia varaamaan tiettyä määrää rahaa omaishoidon
tukeen, mutta velvoittaa huolehtimaan tuen järjestämisestä.
Määrärahoja tarvittaisiin lisää
-Lopella omaishoidon tukea maksetaan pienimmästä
päästä kuntia ja määrärahat ovat lisääntyneet
heikonpuoleisesti tarpeeseen nähden, sanoo neljä vuotta
omaishoitajana toiminut Eelis Väänänen. Verottaja
vie eläkeläiseltä 40 prosenttia hoitopalkkiosta,
koska se katsotaan ylimääräiseksi tuloksi.
Väänänen toimii itse aktiivisesti
Riihimäen seudun omaishoitajat ja läheiset ry:ssä,
joka avaa piakkoin omaishoitajien palvelupysäkin Hämeenkadun
varrelle. Väänäsen mukaan paras keino saada lisää
omaishoitajia olisi nostaa hoitopalkkioita niin, että työ
houkuttelisi esimerkiksi pätkätöitä tekeviä.
-Omaishoitajien vapaapäiväjärjestelyt
Lopella toimivat kuitenkin kohtuullisen hyvin, Väänänen
muistaa mainita. Omaishoitaja on oikeutettu lain mukaan kahteen
palkkiolliseen vapaapäivään kuukaudessa. Lopella
korvaava hoito voidaan järjestää pidempänä
intervallihoitona Eedilässä.
Lisätietoa omaishoidosta
Takaisin
|