|
Ympäristölautakunta
sivuun maakuntakaavan käsittelystä
28.2.2004 klo 13.00
Lopen kunnanjohto aikoo syrjäyttää
Keihäsjärven lentokenttävarausta vastustaneen ympäristölautakunnan
maakuntakaavaehdotuksen käsittelystä. Ympäristö-
tai tekniseltä lautakunnalta ei pyydetä lainkaan lausuntoa
kuten kaavan luonnosvaiheessa meneteltiin.
Päättäjien piiri pienenee Lopelle
entisestään, kun maakuntakaavan ratkaisuhetket alkavat
lähestyä. Kunnanhallitus aikoo käyttää
lausuntovaltaansa kuulematta ensin niitä lautakuntia, joille
kaava-asia luonteensa vuoksi kuuluisi.
-Ympäristölautakunnan lausuntoa ei tarvita,
koska sen näkemykset on Keihäsjärven kenttää
ja Sileenkallion louhintavarausta lukuun ottamatta otettu kaavaehdotuksessa
huomioon, perustelee kunnanjohtaja Voitto Saraneva poikkeuksellista
menettelyä. Saranevan mukaan asiasta on sovittu kunnanhallituksessa.
Lopen
kunnan kanta lyödään lukkoon jo 8.3. kunnanhallituksessa
kesken kaavan nähtävillä oloajan. Esimerkiksi Riihimäellä
ympäristölautakunta ottaa kantaa kaavaan vasta 24.3. ja
kaupunginhallitus tiettävästi sen jälkeen. Kaavan
luonnosvaiheessa kaupunki vastusti Sammalistonsuon kenttävarausta.
Teknisen lautakunnan sivuuttamista Saraneva perustelee
sillä, ettei tekninen päällikkö Timo Rahikainen
pitänyt lausuntoa tarpeellisena. Lautakunnan puheenjohtaja
Sakari Vuorinen (sd) sanoo, että häneltä asiaa ei
ole kysytty. Vuorinen vastustaa Keihäsjärven kenttävarausta.
Lautakuntien kuulemisen sijasta kunnanhallitus aikoo
informoida lentokenttävarauksesta valtuustoryhmien ja lautakuntien
puheenjohtajia. Aloite on tullut kentän puuhamieheltä
Matti Ahtiaiselta (kesk), joka on eri mieltä puolueensa johdon
kanssa Malmin kentän säilyttämisestä.
Kunnanhallituksen keskustalaiset jäsenet Aimo
Alho ja Marja Ukkola sanovat, että lautakuntien lausuntojen
pyytämättä jättämistä ei ole käsitelty
kunnanhallituksen kokouksessa. Hallituksen puheenjohtaja Eino Kilpiäinen
(kesk) vahvistaa asian.
Takaisin
|