Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Loppi ottaa käyttöön kaavoitussopimukset
23.1.2004 klo 23.30

Lopen kunta on luopumassa periaatteesta, jonka mukaan asemakaavoja laaditaan vain kunnan omistamille maille. Kunta ottaa käyttöön maankäyttösopimukset ja kehittämiskorvaukset, joilla yksityisen maan kaavoittamisesta syntyneestä arvonnoususta enintään 60 prosenttia voidaan lohkaista kunnalle.

Maankäyttösopimus tai sen sijasta ristiriitatilanteissa perittävä kehittämiskorvaus ovat keinoja, joilla yksityinen maanomistaja velvoitetaan osallistumaan asemakaavan toteuttamiskustannuksiin. Asiasta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Maankäyttösopimukset-kuvaLopella kunta ei ole perinteisesti kaavoittanut yksityisten maita asuinalueiksi vaan on pyrkinyt ensisijaisesti ostamaan raakamaata kaavoitettavaksi. Lähiseudun kunnista esimerkiksi Hausjärvi kaavoittaa yksityisiä maita mm. kasvukeskuksessaan Monnissa.

Kaavoituspolitiikan perusteet ovat Lopella nyt valinkauhassa, kun kunnanhallitus käsittelee esitystä maankäyttösopimuksista maanantaina. Esitys perustuu Kuntaliiton laintulkintaan, eikä siitä käy selville, onko joistakin loppilaisista soveltamisperiaatteista jo sovittu.

Maankäyttösopimuksessa on periaatteessa kysymys siitä, että yksityinen maanomistaja osallistuu omistamiensa maiden yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin. Kuntaliiton mukaan sopimuskorvaus voi perustua myös arvioon arvonnoususta ja sen jakamiseen maanomistajan ja kunnan kesken.

Lopella noudatettu kaavoituspolitiikka on hillinnyt tehokkaasti yksityisten maanomistajien intoa tonttimaan myyntiin. Mikäli maankäyttösopimuksia aletaan soveltaa myös käytäntöön ja yksityisten maita kaavoittaa, niin tilanne voi muuttua nopeastikin.

Kuntaliiton arvion mukaan suurin osa kuntien maankäyttösopimuksista tulee vastaisuudessakin koskemaan vain alueiden kaavoitusta ilman, että yhdyskuntatekniikan rakentamisvelvoitteita siirretään kunnalta maanomistajalle. Laajoissa maankäyttösopimuksissa kunnallistekniikan toteutuksesta voidaan sopia esimerkiksi rakennusliikkeiden kanssa.

Lisätietoa aiheesta Kuntaliiton sivuilta

Takaisin