|
Riihimäki yksimielisesti
lentokenttää vastaan
29.3.2004 klo 23.20
Riihimäen kaupunginhallitus
päätyi maanantaina yksimielisesti vastustamaan maakuntakaavan
lentokenttävarausta Sammalistonsuolle. Kaupungin lausuntoa
sorvattiin kokouksen aikana vielä selvemmin kentän vastaiseksi
kuin mitä päätösesitys oli.
Kaupunginjohtajan päätösesitys
perustui Riihimäen teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan
näkemyksiin, joiden mukaan lentokenttävaraukselle ei ole
perusteita. Kaupunginhallituksen kanta perusteluineen muotoiltiin
selkeän kielteiseksi.
Siinä
missä Riihimäki vastustaa yksimielisesti Sammalistonsuon
lentokenttävarausta, Lopen kunnanhallitus päätti
kolme viikkoa aiemmin äänin 6-3 olla vastustamatta Keihäsjärven
kenttävarausta. Päätökseen jätettiin eriävä
mielipide. Lautakunnilta lausuntoja ei pyydetty, mutta kaavan luonnosvaiheesta
Lopella on ympäristölautakunnan kielteinen kanta kenttään.
Päätyykö EKES nyt Keihäsjärven
kannalle?
Tiistaina 30.3. kokoontuu EKES Yrityspalvelujen
kuntayhtymän hallitus päättämään omasta
kannastaan maakuntakaavaan. EKESin toimitusjohtaja Pekka Pietiäinen
on valmistellut kaiken varalta kaksi lausuntoehdotusta, joista toisessa
kannatetaan molempia kenttävarauksia, mutta toisessa vain Keihäsjärven
varausta.
Pietiäinen sanoo sorvanneensa päätösesitykset
ensisijaisesti elinkeinopoliittiselta kannalta. Mutta miksi hän
on päätynyt yhden kenttävarauksen mallissaan ainoastaan
Keihäsjärveen, kun Hämeen liitto on pitänyt
nimenomaan Sammalistonsuota elinkeinopoliittisesti vahvempana vaihtoehtona?
-Olen ajatellut enemmänkin niin päin,
että saataisiin Lopellekin ylipäätään kehittämishankkeita,
jotta saataisiin levitettyä investointitoimintaa Hyvinkään-Riihimäen
sektorilta myös Hausjärvelle ja tarvittaessa Lopelle päin,
perustelee Pietiäinen ehdotustaan.
Takaisin
|