|
Ahtiainen ja Vanhanen eri
linjoilla lentokenttäasiassa
21.2.2004 klo 14.30
Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Ahtiainen
(kesk) on eri linjoilla keskustan puheenjohtajan Matti Vanhasen
kanssa Malmin lentokentän tulevaisuudesta. Ahtiainen sulkisi
kentän turvallisuussyistä, kun taas Vanhanen on jo viime
keväänä voimakkaasti asettunut puolustamaan Malmin
lentokentän säilyttämistä.
Keskustan puoluevaltuuskunta hyväksyi marraskuussa
2002 pääkaupunkiseutukannanoton, jossa
puolue selkein sanoin kannattaa Malmin lentokentän säilyttämistä
nykyisessä käytössä. Ahtiainen kertoo yrittäneensä
saada muutosta kannanottoon, mutta jääneensä tappiolle.
Viime toukokuussa silloinen puolustusministeri Matti
Vanhanen piti Malmin lentokentän 65-vuotisjuhlassa puheen,
jossa hän vetosi erittäin voimakkaasti Malmin lentokentän
säilyttämisen puolesta. Vanhanen vaati uutta keskustelua
ja arviointia Malmin lentokentän tulevaisuudesta.
-Miksi valtion pitäisi käyttää
hyvin toimivan liikenneympäristön lakkauttamiseen ja uuden
kokoamiseen ainakin 50 miljoonaa euroa, varsinkaan kun todennäköistä
olisi, että siirron myötä suuri osa olemassa olevasta
toimivasta yritystoiminnasta kuitenkin lakkaisi, kysyi Vanhanen.
Ahtiaisen
pääperusteluna lentoturvallisuus
Ahtiaisen mukaan Vanhasen puheessa on useita kestämättömiä
väitteitä ja mielipiteitä, mutta hän ei pyydettäessäkään
ryhdy ruotimaan puhetta tarkemmin. Se kuitenkin käy selväksi,
että Ahtiaisen pääperustelu Malmin kentän siirrolle
on lentoturvallisuus. Ilmailulaitos puolestaan on omassa lausunnossaan
esittänyt Malmin nykyisen lentopaikan säilyttämistä.
-Sitä totuutta, että Malmin lentokenttä
on sopimattomassa paikassa lentokentäksi, sitä ei tulikaan
polta, sanoo Ahtiainen ja perustelee näkemystään
useilla ns. kohtaamistilanteilla viime vuosilta.
Pääministeri Matti Vanhasen eduskunta-avustaja,
nurmijärveläinen kunnanvaltuutettu ja Uudenmaan maakuntahallituksen
jäsen Jari Flinck sanoo, että Vanhasen näkemys on
edelleen ajankohtainen ja tällä on ollut puhetta varten
käytössään tarkka ja ajanmukainen tieto Malmin
lentokentän tilanteesta.
Vanhasen avustaja kiistää turvallisuusongelmat
-Malmillahan ei tällä hetkellä ole
minun saamieni tietojen mukaan lentoturvallisuuden kanssa ongelmia,
koska (Helsinki-Vantaan) lähestymis- ja nousureitit tulevat
toista kautta, Flinck selostaa. Flinckin mukaan vain idästä
Helsingin ylitse tuleva ja harvoin käytetty laskeutumisreitti
rajoittaa Malmin toimintaa.
Flinck korostaa Malmiin viitaten, että valtion
varoin ei tule ryhtyä tukemaan Helsingin kaupungin rakennusmaan
hankintaa. Hän odottaa mielenkiinnolla ns. Alasen työryhmän
näkemyksiä pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien
hallinnollisesta yhteistyöstä mm. maankäyttökysymysten
osalta.
-Pienilmailulle ei ole järkevää rakentaa
esitetyn kaltaista uutta kenttää, vaan jos rakentamiseen
joskus 30-40 vuoden kuluttua ryhdytään, silloin puhutaan
aivan toisen tyyppisestä rahtiliikenteen terminaalista, jonka
sijoituspaikka voi olla Tampereen tai Turun kentillä, Flinck
pohdiskelee.
Kommentti: On
uudelleenarvioinnin aika
linkkejä:
Matti
Vanhasen puhe Malmin lentokentän 65-vuotisjuhlassa 18.5.2003
Keskustan puoluevaltuuskunnan pääkaupunkiseutukannanotto
23.11.2002
Seppo Sipilän Helsinki-Malmi
-sivut
Malmin lentoaseman
ystävät ry
Takaisin
|