|
Kesäasukkaat toivovat kunnalta tasapuolisuutta
7.6.2003 klo 19.35
Kesäasukkaat ovat kunnissa vailla demokraattisia
oikeuksia, vaikka uusi maankäyttö- ja rakennuslaki on
tuonut joitakin parannuksia, sanoo Lopen Vapaa-ajan asukkaiden puheenjohtaja
Per-Olof Ahokainen. Kuusi vuotta toiminut yhdistys on sentään
kirjannut joitakin "työvoittoja" kunnasta.
Lopen Vapaa-ajan asukkaat ry perustettiin kesällä
1997 Sorsamon ja Sääksjärven mökkiläisten
noustua vastustamaan alueelle suunniteltua ampumarataa kunnan lounaiskolkassa.
Yhdistyksellä on nyt satakunta jäsentä, jotka kuusijäsenisen
hallituksensa voimin ajavat 3 000 kesäasunnon omistajan etuja
Lopella.
-Tämä on eräänlainen mökkiläisten
ammattiyhdistysliike, sillä ilman joukkovoimaa yhteiskunnassa
ei saa mitään aikaan, sanoo Pilpalan Myllypurontiellä
kesäkaudet asustava Ahokainen.
Vapaa-ajan asukkaat olivat lauantaina Ahokaisen
johdolla kunnan järjestämässä kesäloppilaisten
toritapahtumassa jakamassa tietoa toiminnastaan. Kunnantalon aulan
esittelypöydän luona kävi mökkiläisiä
tuomassa terveisiään yhdistyksen aktiiveille.
Tulostakin on saatu aikaan
-Tasapuolisuus
ja oikeudenmukaisuus kunnan päätöksenteossa sekä
kiinteistöveron ja jätehuoltomaksujen oikea taso ovat
varmasti ne kolme tärkeintä asiaa, joiden kanssa olemme
alkuvuodet painiskelleet, sanoo Ahokainen. Ja tuloksiakin on saatu
aikaan, vaikka yleisissä asenteissa onkin vielä parantamista.
Ahokaisen mukaan Lopen Vapaa-ajan asukkaat onnistuivat
torppaamaan kunnan suunnitelmat nostaa Hämeen korkeimpiin kuuluvaa
kesämökin kiinteistöveroa nykyisestä 0,90 prosentista
1,00 prosenttiin. Tavoitteena yhdistyksellä on saada vero 0,85
prosenttiin, mikä olisi kunnalta myönteinen ele kesäasukkaita
kohtaan.
Parempaa tulosta yhdistys on saanut aikaan jätehuoltomaksuissa,
joita loma-asuntojen osalta ei nostettu tänä vuonna yhtä
paljon kuin vakituisilla asuinkiinteistöillä. Loma-asuntojen
jätehuoltomaksu on nyt 33,60 euroa veroineen eli reilu kolmannes
(38 %) siitä, mitä vakituiset asukkaat maksavat.
Sulamista on tapahtunut
Lauantain aikana Ahokainen kirjasi monia kesäasukkaiden
tuomia terveisiä, joissa pienellä aktiivijoukolla riittää
puuhaa lähivuosiksi. Mm. Loppijärven ruohottuminen, kesäasukkaiden
akuuttien terveyspalvelujen tarve sekä uudet viemäröintimääräykset
askarruttivat mökkiläisiä.
Kunnan yleisessä suhtautumisessa kesäasukkaisiin
on tapahtunut hienoista sulamista, vaikka toivomisen varaa vielä
on. Kaikkiin yhdistyksen lähettämiin kirjeisiin ei ole
kunnasta vastattu, mutta enää kesäasuntoa ei sentään
kehoteta myymään pois ylellisyyshyödykkeenä,
jos valittaa vaikkapa kovasta kiinteistöverosta.
-Koetimme saada yhdistyksellemme kunnassa lausunnonantaja-asemaa
vapaa-ajan asukkaita koskevissa asioissa, mutta eihän se sellainen
onnistunut, hymähtää Ahokainen aimo annos kuivakkaa
järjestömiehen huumoria äänessään.
Kuvia kesäloppilaisten
toritapahtumasta Lopella 7.6.2003 (tiedoston
koko noin 180 kt)
Takaisin
|