Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Velan kasvu huolena valtuustossa
10.6.2003 klo 9.55 (päivitetty 11.6. klo 23.50)

Lopella on velkaa asukasta kohti 25-30 prosenttia yli kuntien keskiarvon. Suhde velkarahoitukseen jakoi valtuuston näkemyksiä kunnan tilinpäätöskeskustelussa maanantaina. Kun demarit maalailivat "kauhukenaarioo" tulevaisuudesta, olisi kokoomus valmis ottamaan lisää velkaa tarpeeseen.

Lopen valtuusto kiitteli kilvan kunnan taloudenpitoa, joka tuotti viime vuonna 2,1 miljoonan euron ylijäämän. Se johtui pääosin vuoden 2000 verojen jälkitilityksestä ja 650 000 euron harkinnanvaraisesta valtionavusta. Myös veroäyrin nosto 0,75 prosenttiyksiköllä tuotti lisätuloja.

Hyvää tilinpäätöstä synkistää kunnan velan kasvu. Jokaisella loppilaisella oli vuoden lopussa velkaa 1 241 euroa, mikä on yli neljänneksen enemmän kuin kunnissa keskimäärin.

-Ei ole aihetta iloon, koska teollisuudessa irtisanomiset lisääntyvät ja samaan aikaan kunnan lainakanta kasvaa, muistutti Aarno Lähde (sd), joka piti epämoraalisena sitä, että lainarahalla syödään tulvien sukupolvien mahdollisuuksia.
Lopen kunnanvaltuusto käsitteli vuoden 2002 tilinpäätöstä maanantaina, kuva: Janne JunesSakari Vuorinen muistutti demareiden ryhmäpuheenvuorossa, että "nyt ei tiedetä, mitä ensi vuonna tähän aikaan tiedetään" ja kertoi uutisten maalanneen "kauhukenaarioo vuodeksi 2005, joka olisi jo itkun paikka".

Tilinpäätösinformaatiossa vielä toivomista

Muut isot ryhmät eivät lämmenneet vasemmiston madonluvuille, vaan keskittyivät lähinnä tilinpäätöksen kiittelyyn. Eeva Sahari tosin toi ilmi keskustan huolen velasta ja arvosteli tilinpäätöksen informatiivisuutta.

Demareiden Sakari Vuorinen pelkäsi synkkien ennusteiden toteutuvan maan taloudessa, kuva: Janne Junes-Tilinpäätöksestä ei näe esimerkiksi sitä, kuinka kustannukset jakautuvat eri päivähoitomuotojen välillä, Sahari muistutti mainiten, että talousarvion tavoitteet ovat kirjavia ja toteutuman antama informaatio usein puutteellista. Kunnankamreeri lupasi jakautumatiedot ensi vuodeksi.

Tilinpäätös sai eniten suitsutusta kokoomuksen ryhmältä. Kari Koukku kiitteli toimintakulujen alitusta ja -tulojen ylitystä sekä tilinpäätöstä selkeäksi ja helppolukuiseksi. Huomiota saivat aluekeskusohjelma ja EU-hankkeet, joiden kuntaosuuksien kasvua demarit kritisoivat.

Kunnan henkilöstön poissaolot vähentyneet

Kokoomuksen Timo Heinonen piti henkilöstötilinpäätöstä hyvänä, Hanna Mikkola ja Hannele Yrjö-Koskinen  kuuntelevat, kuva: Janne JunesTimo Heinonen (kok) piti henkilöstötilinpäätöstä tärkeänä onnistumisen mittarina ja sen mukaan työstä poissaolot kunnalla ovat viime vuonna vähentyneet noin kolmanneksella vuoteen 2001 verrattuna. Henkilöstöön on satsattu, mutta muutoksen pysyvyys jäi silti askarruttamaan.

Asko Ali-Marttila (sit) piti poissaolojen vähentymistä tilinpäätöksen suurimpana myönteisenä muutoksena ja kysyi, mitä on tehty toisin ja voisiko sitä linjaa jatkaa. Opettajien poissaolojen kasvu toisen viran hoidon vuoksi samoin kuin kiinteistöjen kunnossapidon taso tosin huolestuttivat.

Kunnan tilinpäätöksen ylijäämä menee viimeistä euroa myöten koulukeskuksen suurremonttiin, jonka toteuttamista kokoomuksen Timo Heinonen piti aivan välttämättömänä "vaikka sitten velkarahalla". Valtuusto päättää peruskorjausurakoista ylimääräisessä kesäkokouksessaan 7.7.2003.

Lue: valtuustoraportti (ja valtuustotähdet)
Lue: valtuuston kyselytunti 9.6.2003

Takaisin