|
|
Ammattioppilaitoksen talo harjaan
Riihimäen ammattioppilaitoksen oppilastyönä
rakentaman omakotitalon harjannostajaisia vietettiin tiistaina Launosten
Rinnekujalla. 124 asuinneliön talo valmistuu vuoden kuluttua,
mutta on jo herättänyt ostajien kiinnostusta. Myös
Itärinteelle tulevan talon pohjatyöt ovat hyvässä
vauhdissa.
RAOL:in puu- ja rakennusosasto rakentaa Launosiin
kahta omakotitaloa, joista Rinnekujan työt alkoivat viime syksynä.
Rakennustyö etenee aikataulun mukaan, eikä ongelmia alun
jälkeen ole ilmennyt.
-Noin 80 % julkisivusta on paneloitu, lattiat valettu ja ulkoterassin
betonivalu yritetään saada tehtyä vielä ennen
lukuvuoden päättymistä toukokuun lopussa, kertoo
rehtori Antti Virtanen Riihimäen ammattioppilaitokselta.
Virtasen mukaan puu- ja rakennusosaston koulutus on tänä
vuonna painottunut käytännön rakentamiseen oikeilla
työmailla, mikä ei ole mitenkään tavallista.
Monet ammattioppilaitokset tyytyvät harjoitustyömaihin
oppilaitosten pihoilla.
Kaksi luokkaa Launosissa rakentamassa
-Kahden luokan verran rakentajia on päivittäin Launosten
työmailla, joten se vaatii kyllä melkoista järjestelyä
kuljetuksineen, mutta kaikki on sujunut mukavasti koululla tapahtuvaa
ruokailua myöten, sanoo Virtanen. Talon rakentamiseen varataan
aikaa kesälomista johtuen 1,5-2 vuotta.
Rinnekujan
viiden huoneen ja keittiön omakotitalo on yksitasoinen, ilman
autotallia ja bruttoalaltaan 151 neliötä. Tontin alaosa
jää puistoksi, mutta siihen on myöhemmin mahdollista
rakentaa rinnakkaisasunto.
-Kyseessä on tavallinen talo tavallisille ihmisille ilman sen
kummempaa pröystäilyä eli asiallinen asuintalo, joka
on kenen hyvänsä ostettavissa, sanoo Virtanen.
Kiinnostuneita ostajaehdokkaita on jo käynytkin talotyömaalla
tutustumassa, mutta kauppoja ei ole vielä kenenkään
kanssa sovittu. Ostajien toiveita tosin on kuunneltu herkällä
korvalla ja taloon tulee sen tuloksena mm. varaava takka leivinuunilla.
-Talokauppoihin sitoutuva ostaja otetaan sitten mukaan viimeistelysuunnitteluun
tosin sillä varauksella, että katsomme, mitkä ratkaisut
lopulta soveltuvat oppilastyönä toteutettavaksi.
Tiilikate ja parketti kuuluvat keskihintatasoon
Riihimäen ammattioppilaitoksen toisella talotyömaalla,
Itärinteen Oksasentie
2:ssa valetaan sokkeli tämän viikon torstaina. Sen
jälkeen työmaa saatetaan pikkuhiljaa lomakuntoon ja rungon
pystytys alkaa heti syksyllä.
Ammattioppilaitoksen
taloissa pyritään keskihintaiseen varustelutasoon, mutta
tiilikate ja parketti tulee esimerkiksi Oksasentien taloon, joka
on lisäksi pohjaratkaisultaan kaksitasoinen.
RAOL:in seuraavat talokohteet sijoittuvat Janakkalaan ja Hausjärvelle,
mutta Launosissakin rakennetaan vielä seuraavat kaksi vuotta.
Talot myydään markkinahintaan, mutta liiketaloudellisesti
kannattavia kohteista ei tule.
-Tällaisessa "oikeassa" rakentamisessa oppilastyönä
on aika iso taloudellinen riski ja se edellyttää myös
sopivan innostunutta oppilasainesta, mutta koulutuksen mielekkyys
on tietysti aivan toinen kuin harjoituskohteissa, muistuttaa Virtanen.
Lisää kuvia harjannostajaiskohteesta: http://www.raol.fi/launonen/rinnekuja4/rinnekuja.htm
Lisätietoja:
Riihimäen ammattioppilaitos
rehtori Antti Virtanen
(019) 7731 221, 050 516 5800
antti.virtanen@raol.fi
Takaisin
|