Kommentti:
Suruharsoa

Suomessa on tuhottu tavaton määrä lasinegatiiveja jo ennen sotia raaputtamalla ne puhtaaksi ja käyttämällä mm. lasikuistien ikkunaruutuina! Lambert Koiviston elämäntyö löytyi romahtaneesta vajasta puoliksi maahan hautautuneena. Siinä suhteessa Koiviston kuvien kohtalo ei ole mikään poikkeus.

Lambert Koivisto kuoli vuonna 1964. Noina aikoina Suomessa tuhottiin kaupunkien rakennusperintöä enemmän kuin mitä sota sai aikaan. Helsingin Sanomien viime vuonna julkaisema ja Helsingin kaupunginmuseon kokoama "Puretut talot" -valokuvasarja on siitä surullisena osoituksena.

1970-luvulla puurakennusten tuho viimeisteltiin sitten vähän pienemmissä kaupungeissa ja kirkonkylissä, joissa ylväs edistys pörhisteli pitkälle 1980-luvullekin.

Lambert Koiviston torppa oli malka kehityksen silmissä, kunnes tuli Ritva Vuorenrinne ja keksi kunnostaa sen kesäpaikaksi ja teki samalla uskomattoman löydön. Edistyksen sokaisemat loppilaiset eivät itse olleet nähneet negatiivien arvoa, joten puolet niistä ehti tuhoutua.

Ritva Vuorenrinteen valokuvanäyttelyssä kuulee tuon tuosta katsojien ihastuneita kommentteja menneen ajan kuvista. Suuri osa ihailusta kohdistuu Vuorenrinteen pyyteettömään työhön Koiviston kuvien hyväksi. Kuvat ja niiden kohtalo puhuttelevat ihmisiä.

Moni katsoja ihastelee myös kuvien koristeellista "pitsireunaa", joka on kosteuden aiheuttamaa tuhoa lasinegatiivilla. Vuorenrinne on säilyttänyt senkin, eikä ole ryhtynyt konservointikeinoin silottelemaan menneisyyttä. Se on kuin suruharsoa, joka tahtomattaan alleviivaa tämän kulttuuriteon merkitystä.

On upeaa, että meillä Lopella on Ritva Vuorenrinteen kaltaisia ihmisiä, joilla on sydäntä ja ymmärrystä vanhoja valokuvia ja kulttuuriarvoja kohtaan. Lopen kirjastolle suuri kiitos, että se on luvannut ottaa vedokset kokoelmiinsa.

Mikko Junes

Takaisin
Takaisin etusivulle