|
Nesteelle aiempaa tiukemmat lupaehdot
29.9.2003 klo 22.55
Lopen ympäristönsuojelusihteeri esittää
Nesteen jakeluasemalle aiempaa huomattavasti tiukempia lupaehtoja.
Hämeen ympäristökeskuksen mukaan ne eivät kuitenkaan
riitä toiminnan jatkamiseen nykyisellä paikalla, joka
on ykkösluokan pohjavesialuetta.
Ympäristölautakunta saa tiistai-iltana
eteensä kuukausi sitten pöydälle jätetyt Nesteen
kaksi lupahakemusta. Ympäristölupien ehdoissa on nyt huomattavia
tiukennuksia.
Mm.
polttoaineen jakelualue täyttöpaikkoineen ja säiliöineen
on rakennettava tiiviiseen HPDE-kalvosta tehtyyn altaaseen, joka
on viemäröity öljynerottimeen. Polttoaineiden varastointi-
ja jakelujärjestelmä on varustettava kaksoispidätyksellä
ja säiliöt tiiviillä huoltokuiluilla.
Hämeen ympäristökeskuksen aiempi
kielteinen kanta ympäristöluvan myöntämiseen
on yhä voimassa, eikä uutta lausuntoa ole pyydetty.
Muovikalvo ei riitä
suojaukseksi
-Me emme ole pitäneet HPDE-kalvoa riittävänä,
eikä sitä ole pitänyt korkein hallinto-oikeus kuten
ei Vaasan hallinto-oikeuskaan viimeaikaisissa päätöksissään,
kertoo ylitarkastaja Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskuksesta.
Liskin mukaan olennaista on se, että Nesteen
jakeluasema Lopella sijaitsee ykkösluokan pohjavesialueella
ja siihen seikkaan Vaasan hallinto-oikeuskin on tiukentanut kantaansa.
Ylitarkastaja Liski kertoo aivan tuoreesta Vaasan
hallinto-oikeuden päätöksestä, jossa lupaa ei
myönnetty, vaikka huoltamo ei sijainnut edes vedenottamon vaikutusalueella
kuten Lopella on laita.
Ympäristölautakunnassa Nesteen uusia tiukkoja
lupaehtoja perustellaan ympäristönsuojelulain säädöksillä,
joiden mukaan toiminnasta ei saa aiheutua maaperän tai pohjaveden
pilaantumista tai sen vaaraa.
Lopen ympäristönsuojelusihteerin
laatimien perustelujen mukaan lupaehtojen mukainen toiminta edustaa
parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Luvanhaltija velvoitetaan
lisäksi varautumaan uuden, kehittyvän teknologian käyttöönottoon.
Takaisin
|