Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Ympäristökeskus ei myöntäisi lupaa Lopen Nesteelle
25.8.2003 klo 21.00

Hämeen ympäristökeskus katsoo, että kirkonkylän pohjavesialueella sijaitsevalle Nesteen jakeluasemalle ei tule myöntää lupaa toiminnan jatkamiseen. KHO:n tuore ennakkopäätös osoittaa, että Lopella esitetyn kaltaiset suojaustoimet eivät riitä perusteeksi ympäristöluvan myöntämiselle.

Nesteen jakeluasema Lopella hakee kahta ympäristönsuojelulain mukaista lupaa polttonesteiden jakeluun. Lopen ympäristönsuojelusihteeri esittää tiistaina kokoontuvalle ympäristölautakunnalle lupien myöntämistä tietyin ehdoin ympäristökeskuksen kielteisestä lausunnosta huolimatta.

Nesteen jakeluasema Lopen kirkonkylässä.Neste on Lopella ainut jakeluasema, joka sijaitsee 1-luokan pohjavesialueella ja kunnan pohjavedenottamolle on matkaa 900 metriä. Ympäristökeskuksen tiedon mukaan pohjaveden päävirtaussuunta on huoltamolta vedenottamon suuntaan.

Jakeluaseman eteläpuolella on havaittu bensiinin lisäainetta MTBE:tä pohjavedessä heinäkuussa 1997 enimmillään 3 500 mikrogrammaa litrassa, mikä ylittää aineen haju- ja makukynnyksen noin 200-kertaisesti. Pohjaveden suojapumppauksen ansiosta lisäainepitoisuus on kuitenkin laskenut oleellisesti.

Perusteena pohjaveden pilaamiskielto

Hämeen ympäristökeskus katsoo, että suojatoimenpiteistä huolimatta polttoaineen jakeluasema vaarantaa pohjaveden laadun pohjavesialueella ja mahdollisesti myös pohjavedenottamolla, joten lupaa toiminnan jatkamiseen ei tule myöntää. Perusteena on ympäristönsuojelulain 1. luvun 8 §:n mukainen pohjaveden pilaamiskielto, joka kieltää myös aiheuttamasta pilaantumisvaaraa.

Lopen ympäristönsuojelusihteeri esittää lupamääräyksissä mm. KTM:n päätöksen (415/1998) mukaisia teknisiä ratkaisuja ja suojaustoimenpiteitä sekä pohjaveden laadun jatkuvaa tarkkailua. Lisäksi toiminnanharjoittajan on ryhdyttävä toimiin pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi.

KHO kumosi vastaavan luvan Nastolassa

Ympäristökeskuksen lausunnon valmistellut ylitarkastaja Ulla-Maija Liski sanoo, että mainittu KTM:n päätös merkitsee vain minimisuojausta. Hän kertoo Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksestä viime helmikuulta, jolloin KHO kumosi Nastolassa ykkösluokan pohjavesialueella sijaitsevalle jakeluasemalle myönnetyn ympäristöluvan.

-Vastaavassa tilanteessa Nastolassa KHO katsoi, ettei pohjaveden pilaantumista pystytä varmuudella estämään, vaikka polttonestesäiliöt oli tarkoitus sijoittaa muovikalvosta rakennettavaan altaaseen, Liski selostaa.

KHO totesi perusteluissaan, että riski pohjaveden pilaamiselle on ympäristöluvan myöntämisen ehdoton este, eikä parhaan käyttökelpoisen tekniikan noudattaminen ole peruste poiketa pilaamiskiellon vaatimuksista.

Päätöksessään KHO edellytti, että jakeluasemalle on selvitettävä myös muita toiminnan sijoitusvaihtoehtoja. Lisäksi KHO edellytti, että ympäristölautakunnan on ennen lupa-asian uutta ratkaisemista selvitettävä tarvittavin asiantuntijavoimin, onko pohjaveden pilaantuminen mahdollista estää jakeluaseman suojaus- ja varustetasoa nostamalla.

Lue myös: kommentti


Takaisin