|
Läyliäinen ja Joentaka nappulakupin voittajiksi
5.10.2003 klo 11.35
Launosissa lauantaina järjestetyn Aamupostin
nappulakupin avoimen sarjan voittajaksi selviytyi Läyliäinen
ja sekasarjan voittajaksi Joentaan joukkue. Lopen ala-asteikäisille
tarkoitettuun jalkapalloturnaukseen osallistui
kymmenkunta joukkuetta ja toista sataa pelaajaa huoltajineen.
Aiemmin Uutislopen nappulakupin nimellä kulkenut
jalkapalloturnaus on tarkoitettu ala-asteikäisille kylien/koulupiirien
joukkueille. Sarjoja on kaksi; avoin- ja sekasarja (2 lohkoa). Avoimessa
sarjassa pelattiin yksinkertainen sarja eniten pisteitä keränneen
joukkueen viedessä kultamitalit. Sarjassa oli mukana kolme
joukkuetta: Läyliäinen, Launonen ja kirkonkylä.
Sekasarja
oli jaettu kahteen lohkoon. Ykköslohkossa pelasivat Kirkonkylä,
Läyliäinen ja Launonen ja kakkoslohkossa Joentaka, Topeno,
Kormu ja Vojakkala. Lohkojen voittajat pelasivat kullan ja hopean
kohtalosta ja lohkojen kakkoset taas pronssista.
Säännöt ovat lyhykäisesti seuraavat:
ei paitsiota, ei nappulakenkiä. Kerrallaan kentällä
on 6+1 pelaajaa, joukkueeseen saa nimetä maksimissaan 13 pelaajaa.
Sekasarjassa kentällä pitää olla koko ajan 3
tyttöä tai 1-3 luokan pelaajaa. Avoimessa sarjassa ei
rajoituksia ollut. Launonen kuitenkin marssitti tyttöjä
peliin myös tässä sarjassa. Peliaika otteluissa oli
2x10 minuuttia.
FC Lopen ja nuoriso-liikuntatoimen järjestämä
turnaus alkoi lauantaiaamuna klo 9.30. Turnauksen tukijoina
toimivat Riihimäen Sanomat Oy/Aamuposti-lehti, Lopen nuoriso-liikuntatoimi
sekä Lopen Osuuspankki.
FC Loppi oli omalla talkootyöpanoksellaan (tuomarointi, järjestelyt,
buffetti jne.) myöskin vahvasti mukana.
Avoin
sarja Läyliäisten hallintaa
Avoimen sarjan pelit menivät pitkälti
Läyliäisten merkeissä. Itse asiassa kylää
ei niinkään edustanut koulu vaan Läyliäisten
Lujan joukkue ja otteista oli selvästi havaittavissa pitkään
jatkunut yhteistyö. Sarjapeleissä joukkueen kuviot olivat
hitsautuneet hyvin yhteen ja otteet pallonkäsittelyssä
olivat varmoja.
Launosten "seka"-joukkue (joukkueessa
mukana sekä poikia että tyttöjä) ei saanut yhteispeliä
sujumaan siitäkään huolimatta, että mukana oli
myöskin "jalkapallon ammattilaisia" FC Lopen riveistä.
Voitto meni siis aivan ansaitusti Läyliäisiin, vaikka
olisi kuitenkin ollut kiva nähdä myöskin tyttöjä
heidän joukkueessaan, sillä varmasti kylältä
jalkapalloa harrastavia tyttöjäkin löytyy. Hopeat
pokkasi Launonen ja kolmanneksi jäi kirkonkylä.
Sekasarjan
lohko 2:ssa Joentaka pyöritteli vastustajia lähes mielin
määrin ja lohkovoitto oli selviö. Pronssiotteluun
selviytyi Topeno. Ykköslohkon pelit olivat tasaisempia Läyliäisten
noustessa loppuotteluun ja kirkonkylän jäädessä
pronssiotteluun.
Loppuottelussa tiukkaa vääntöä
Loppuottelussa nähtiin tiukkaa vääntöä
ensimmäisellä puoliajalla, jolloin pallo pyöri tasaisesti
molemmissa päädyissä. Myöskin toinen puoliaika
jatkui tasaisesti ja Joentaan vaihtoaitiossa jo keskusteltiin rankkarikilpailun
laukaisujärjestyksestä. Vähän tuntui siltä
että pelaajat jopa "unelmoivat" rankkarikisaan menosta,
tietynlainen
hohto ko. ratkaisun ympärillä tuntui leijuvan.
Mutta
kentällä olevat pelaajat olivat toista mieltä. Peli
oli pikku hiljaa siirtynyt Joentaan komentoon ja pelin loppupuolella
Joentaan painostus vihdoin palkittiin ja lopulta voitto tuli kotiin
2-0 lukemilla. Turnauksesta saatiin se mitä hakemaankin oli
tultu, kultamitali. Voisi jopa sanoa että ylivoimaisesti, jokainen
matsi voitettiin selvin numeroin ja oma maali taisi pysyä puhtaana.
Pronssiottelus-sa
tiukka vääntö kesti myöskin ihan loppuminuu-
teille asti kunnes Topenon sitkeys palkittiin ja
riemu nousi ylimmilleen aina vaihtoaitiota myöten, voitto Topenolle
1-0.
Näin turnaus oli tullut päätökseen
ja voitot kirjattu Läyliäisten ja Joentaan kylille. Yleisöä
paikalla oli koko
päivän ihan kiitettävästi, mm. makkaramyynti
kärsi kaiken aikaa myytävän tavaran puutteesta ja
paikallisen
Siwan makkarapiste tyhjeni päivän kuluessa.
Hienoja pelejä nähtiin, kannustusta
kuultiin ja varmasti myöskin kaikille pelaajille jäi hyvä
maku suuhun. Ensi vuonna sitten taas uudestaan. (JS)
Kuvat isompina
(noin 100 kt):
Joentaan
kultajoukkue
Läyliäisten
kultajoukkue
Launosten
hopeajoukkue
Takaisin
|