Launosten kyläyhdistys ry
Uutiset :: Ajankohtaista :: Vuoden kylä :: Kyläsuunnitelma :: Päätoksiä
Launosten kyläyhdistys :: Jäsenhakemus/Palaute :: Valokuvia :: Arkisto

Krouvin kyläpäivät elvyttää käden taitoja
8.7.2003 klo 23.15

Ensimmäisillä Krouvin kyläpäivillä Joentaassa esiteltiin jo katoamassa olevia käden taitoja. Kaksipäiväinen tapahtuma sai koko kylän liikkeelle, eikä talkooväestä saati yleisöstä ollut pulaa. Kyläpäivät oli joentaalaisille iso voimanponnistus, joka saa jatkoa myös ensi vuonna.

Joentaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anne Malin iloitsee kylän aktivoitumisesta, kuva: mjKrouvin kyläpäivien valmistelut aloitettiin joulukuussa, jolloin päätettiin päivien teemasta. Käden taidot valikoitui kuin luonnostaan kyläpäivien teemaksi.

Seppä Samppa Jaro esitteli taontaa, kuva: mj-Ajatuksena on nimenomaan oman kylän käsityöperinteen elvyttäminen kyläpäivien avulla, kertoo Joentaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anne Malin. Niinpä kyläpäivien käsityöohjelmien tekijät tulevat kaikki omalta kylältä.

Malin on hyvillään siitä, että kyläpäivien valmistelu sai 350 asukkaan kylän tarttumaan innokkaasti asiaan. Talkoolaisia on ollut mukana noin sata ja uusia tarjoutujia riitti vielä avajaispäivänäkin. Yleisöäkin kyläpäiville riitti pitkälle toista tuhatta kävijää.

-Parasta on se, että on saatu ihmiset yhdessä tekemään asioita ja kylä elämään, Malin tähdentää. Monenlaista tekemistä vielä riittää Ylisetin rahoittaman kolmivuotisen kyläprojektin aikana.

Joentaassa on tarkoitus kunnostaa ja viitoittaa ensimmäisen maailmansodan aikaiset juoksuhaudat, joille oli järjestetty opastettuja kiertokäyntejä kyläpäivien aikana.

Joni Ahola Kytäjältä huusi itselleen moottorisahalla muotoillun karhun 52 eurolla, kuva: mj Kengitysnäytös kiinnosti kaikenikäisiä, kuva: mj

Lisää kuvia:
(kuvien koko 80-100 kt)
kohtaaminen
takoja
lypsy
leipää

Takaisin