|
Kiirettä keittiön kanssa
11.8.2003 klo 16.00
Kouluruuan valmistuksen keskittäminen Eedilään
ei ole mikään pikkujuttu. Eedilän keittiön korjaus-
ja laajennustyön pitäisi valmistua tammikuun puolivälissä,
mutta urakoitsijaa ei ole vielä valittu. Rakennustöihin
olisi päästävä syyskuun alussa.
Töiden ajaksi joutuu monen hoitolaitoksen ruuanvalmistus
Eedilästä evakkoon koululle. Koulukeskuksen keittiön
on selviydyttävä tulevana talvena päivittäin
80 ylimääräisen lounasannoksen sekä vajaan 60
aamupalan ja 60 päivällisen valmistuksesta.
Eedilän ruokien lisäksi koululla tehdään
hoivakoti Salmelan, Mäntykodin ja päivätoimintakeskus
Kuuselan ruuat. Ainoastaan ateriakuljetuksessa olevat annospaketit
tehdään terveyskeskuksen keittiössä.
Ei vaikutuksia ruokatuntien aikatauluihin
Kaiken tämän lisäksi koulukeskuksen
keittiöllä aherretaan ensi talvena ruuat koululaisille
ja henkilökunnalle entiseen malliin.
-Mitään muutoksia kouluruokailun aikatauluihin
ei ole tarpeen tehdä eikä niitä lukujärjestysten
vuoksi oikein voi ajatellakaan, kertoo kunnan ruokapalvelupäällikkö
Sari Ulvila.
Yhdestä asiasta Ulvila haluaa kouluruokailun
arjen hyvin tuntevana pitää kiinni. Koulukeskuksen uuden
jakelukeittiön on oltava valmis ennen kuin kouluruuan valmistusta
voi siirtää Eedilään.
-Jakelukeittiö on suunniteltu siten, ettei
se kerta kaikkiaan toimi aiotulla henkilöstömäärällä
nykyisenkaltaisissa koulukeskuksen keittiötiloissa, Ulvila
muistuttaa.
Takaisin
|