|
Mielipidekirjoitus:
23.12.2004, 10:40
Loppi ei arvosta taide- ja taitoaineita
Ei voi kuin ihmetellä Lopen päättäjien
lyhytnäköisyyttä kouluasioissa. Kymmenkunta vuotta
sitten Lopelle haluttiin väenväkisin oma lukio. Nyt sitä
ollaan ajamassa alas asettamalla taito- ja taideaineiden opetusryhmien
minimikooksi viisi opiskelijaa.
Poikani aloitti lukion Lopella tänä syksynä.
Launosissa asuvana hän pohti aikansa, lähteäkö
Riihimäen vai Lopen lukioon. Lopen hyväksi vaakakupissa
painoivat koulun koko, kaverit ja korkeatasoinen kuvaamataidon opetus,
vaikka isoveli kirjoittaakin keväällä Riihimäen
lukiosta.
Kuvaamataidon ja musiikin diplomitöiden tekemisestä
hän päätti jo lukioon hakiessaan samoin kuin päätetään
esimerkiksi pitkän tai lyhyen matematiikan valinnasta. Taito-
ja taideaineiden osaamista vaaditaan lukuisiin jatko-opintopaikkoihin.
Lopen kunta viestittää nyt tekemällään
koulutuksen supistamispäätöksellä, että
mm. taide-, musiikki-, opettaja- ja arkkitehtiopintoihin haluavien
loppilaisnuorten on hakeuduttava muualle lukiokoulutukseen. Oma
kunta ei sellaisia ammatteja arvosta.
Arvostus ja motivointi ovat olennainen osa opettajien
työssä jaksamista. Se on tärkeä asia myös
opiskelijoille. Moni heistä saattaa harkita nyt vakavasti lukion
vaihtoa. Se on rankka päätös, kun lukio on aikanaan
valittu huolellisen harkinnan tuloksena.
Kunnassa ilmeisesti ajatellaan, että ei sillä
väliä, miten asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät.
-Niinhän sitä luulisi. Mutta pian alkaa myös näkyä,
miten asiat ovat.
Voimia opettajille ja opiskelijoille!
Tiina Joutsen
kahden lukiolaisen äiti
Launonen
Takaisin
|