|
Launosten Nuoppari on ehostettu
23.3.2004 klo 19.15
Lauantaina 20.03. Launosten Nuopparin pikku remontti
oli ohi ja viimeiset maalaukset valmistuivat sopivasti ennen lauantain
aukioloa. Viimeisistä maalauksista todisteena tiloissa leijui
vielä spraymaalin tuoksu.
Viikon 12 illat tiiviisti tiloissa aherrettiin n.
10 nuoren ja parin aikuisen toimesta. Ehkäpä suurimpana
huolena oli valvojien musiikkiannoksen täyttyminen, samaa suomi
rap CD:tä kun soitettiin illasta iltaan. Mutta tästäkin
selvittiin vahingoittumattomana (valvojan huomautus :o). Itse remontti
sujui nuorilta ripeästi, "työnjohto" oli mukana
lähinnä maalausten rajaamis- ja puhdistustöissä.
Nyt
tilojen seinät ovat saaneet uudet pinnat, mustaa ja kahta erisävyistä
keltaista. Lisäksi takaseinää koristaa Ripan tekemä
graffiti "Nuoppari". Pientä fiksausta sekä ilmakiekko-
että jalkapallopeli vielä tarvitsevat, yritämme saada
ne kuntoon lähiviikkojen aikana. Samoin tiloihin pyritään
saamaan uusi TV sekä muuta mukavaa mahdollisuuksien mukaan.
Esim. TV- taso ja matalia hyllyjä kaivataan, löytyisikö
sinulta joko sellaisenaan tai rahoituksena hankintoihin. Kierrätyskeskuksesta
jo hankittiin yksi sohva ja lahjoituksena saatiin sohva ja nojatuoli.
Kuljetusapua saatiin Launosten Aseman kunnostajilta, heillä
kun peräkärry oli sopivasti "lämpimänä".
Kiitokset Karille ja Päiville!
Lauantaina siis graffitin viimeiset "suihkaukset"
pääsivät ilmoille ja ennen tilojen avaamista iltapäivää
juhlistettiin pienellä tapahtumalla remontissa olleiden nuorten
kesken. Pizzat tarjosi kyläyhdistys, limut Kampaamo Päivi
Saarinen ja naposteltavat Launosten SPR.
Jatkossa
nuoppari on avoinna kuten ennenkin, keskiviikkoisin (klo 18 - 21)
ja lauantaisin (klo 18 - 22). Tilat ovat avoinna yläasteikäisille.
Toiveita lisäilloista nuorten taholta on tullut mutta nykyisellä
valvontarenkaalla ei lisäiltoihin ole mahdollisuutta. Valvontarenkaaseen
toivottasiiin siis lisää resursseja, olisiko sinulla kiinnostusta
tulla mukaan?
Tiloissa ei ole esiintynyt minkäänmoisia
järjestyshäiriöitä, nuoret ovat toimineet esimerkillisesti.
Mukaan kuitenkin kannattaa varata tekemistä sekä paksut
villasukat, lattialla sekä vetää että on kostean
tuntuista. Ilmeisesti varsinkin näin keväällä
seinät jossakin määrin tihkuvat kostetutta, ilmanvaihto
tiloissa on melko olematon.
Valvontarenkaasta, lahojoituksista ja sponsoroinnista
voi olla yhteyksissä Sisko Keskitaloon tai Päivi Saariseen.
Varojen hankkimiseksi nuorilla on tarkoitus järjestää
ala-asteikäisille disco vielä kevään kuluessa.
Olisiko sinulla ideoita muunlaisiin tapahtumiin, hankintoja varten
kun lisätulot ovat tervetulleita? (JS)
Takaisin
|