|
Launosten
nuopparin kevätkauden valvonta-vuorojen tarkistuskokous
28.2.2005
Nuorisotilan valvontavuorot
kevätkaudelle 2005 jaettiin joulukuussa pidetyssä kokouksessa.
Kaikkien yhdistysten edustajat eivät olleet tuolloin paikalla,
joten heidän kohdaltaan jäi avoimeksi osallistuminen valvontarenkaaseen.
Nuoppari on ollut suljettuna
monena viikonloppuna (harmin paikka) valvojien puutteesta johtuen.
Santamäen Palokärjet ja SPR jakoivat nyt loput vuorot
keskenään, kiitos heille. Kyläyhdistys ei ottanut
tällä kertaa lisävuoroja itselleen. Meillä kuten
muillakin on valvojapula.
Pallo on nyt teillä
hyvät vanhemmat!
Kyläyhdistyskin on hoitanut vuoroja,
vaikka valvojiemme omat nuoret eivät oleile siellä (yhdistykset
saavat kyllä korvauksen työstä). Tuntuu vain hassulta,
ettei löydy nuorten omia vanhempia valvontarenkaaseen. "Valvontanakki"
osuisi harvemmin kohdalle ringin suuretessa.
Kokouksesta vielä sen
verran, että nuoret olivat esittäneet toiveita bändi-ym.
tilojen saamiseksi kylälle. Tämän asian Sisko Keskitalo
otti selvitykseen. Vapaista tiloista vaan Siskolle viestiä..
Kokouksessa paikalla olivat
nuorista Eero, Jesse, Jouni ja Mikke
Yhdistyksistä Santamäen Palokärjet, SPR ja kyläyhdistys
(PS)
Takaisin
|