|
Launosten nuorisotilan kuulumisia 2005
26.1.2005
Nuopparilla pidettiin kokous Sisko Keskitalon
johdolla 15.12.2004. Toimijanuoria oli paikalla neljä sekä
Santamäen Palokärkien ja Launosten SPR:n edustajia.
Toiminta on syyskaudella sujunut ilman suurempia
ongelmia. Tilat ovat pysyneet kunnossa ja puffettimyynti toiminut.
Pientä aktiivisuutta tarvittaisiin tilojen perussiisteyteen
nuorten osalta ja jatkossa on sovittu, että torstai on siivouspäivä
klo 18.30 jälkeen.
Nuopparin avain on ollut allekirjoittaneella säilytyksessä.
En halunnut jatkaa tehtävässä, joten toista avainta
toimijanuoret kierrättävät keskuudessaan. Toinen
avain on Tjukanovin Päivillä aikuisten valvontoja varten.
Nuoret
hakivat ja palauttivat avaimen minulle kiitettävästi.
Musiikista tuli kannanottoja, lähinnä
soitettujen kappaleiden sanoituksista. Asiasta on keskusteltu ja
muutosta parempaan suuntaan on tapahtunut.
Nuorten hankintatoiveita oli jonkin verran.
- pleikkaripelejä
- joitakin lautapelejä
- työkalupakki ja korjausvälineitä
Suurin toive oli biljardipöytä. Em. hankinta tarvitsee
rahankeräyksen. Jos tiedät, mistä voisi löytyä
pienellä korjauksella hyvä pöytä, soittele ihmeessä
esim. Sisko Keskitalolle.
Kevään valvontavuorot ovat jaettu
yhdistysten kesken. Tätä kirjoittaessani en saanut vielä
varmistusta, jatkavatko kaikki luetellut yhdistykset valvontaansa.
Toivottavasti onnistuu, mutta Sinunkin panostasi tarvitaan.
Jos haluat auttaa, voit ottaa yhteyttä vaikka minuun, niin
välitän valvontahalukkuutesi kyseiselle yhdistykselle.
terveisin,
Päivi saarinen
040 570 6332
Takaisin
|