|
Kevytjoulu
18.12.2003
Joulu on usein kiireistä aikaa, vaikka sen
pitäisi olla rauhoittumisen ja lähimmäisten muistamisen,
kiittämisen aikaa. Monen mielestä joulu syntyy tekemällä.
Lehdissä ja televisiossa esitellään parhaita vinkkejä
onnistuneen joulun valmisteluihin. Vinkit nostattavat tuskan hien
otsalle. Pitäisi olla monen alan ammattilainen, että selviäisi
kaikista valmisteluista.
Mitä
sinä teet tänä jouluna? Kysymykseen ei sovi vastata,
ettei suunnitelmia ole. Lomalla ei laiskotella! Koko elämä
on suorittamista ja vapaa-aikakin minuuttiaikataulutettua. Pitää
harrastaa, tavata ystäviä ynnä sitä ja tätä.
Huh.
Johtuuko hössötys siitä, että etsimme näin
lapsuutemme jouluja. Lapsena oli kinkut ja rosollit, laatikot ja
sillit. Ja urakasta väsynyt äiti, joka kiukkuisena aloitti
riidan heti joulurauhan julistuksen jälkeen. Eikö joulurauha
voikaan tulla, ennen kuin on hikoillut, hoppuillut ja ponnistellut
voimiensa äärirajoilla?
Voisiko joulun tehdä kevyesti toteuttavin traditioin?
Tässä muutamia
vinkkejä kiireettömään jouluun:
* Keskustele perheen kanssa siitä, mikä
joulussa on kunkin mielestä tärkeintä. Mikä
luo joulutunnelmaa? Miettikää miten voisitte yhdistää
erilaisia joulutraditioita toimivaksi kokonaisuudeksi. Tehkää
lista teidän perheelle tärkeistä joulutraditioista.
Onko se yhteinen joululaulu, -sauna vai piparkakun tuoksu? Listaa
tehdessä saattaa huomata, että riisipuuron ja luumukiisselin
teko osoittautuukin turhaksi. Keskittykää olennaiseen
ja sopikaa vielä kuka toteuttaa mitäkin ja milloin valmistelut
saatetaan päätökseen.
* Tee jouluvalmisteluista itsellesi "joulukalenteri".
Jaa isot urakat pienempiin osioihin, jotka pystyt realistisesti
toteuttamaan tavallisena arki-iltanakin.
* Kiireinen voisi kuitata joulusiivon viikkosiivouksella
ja jos et ehdi järjestellä kaappeja ja kirjahyllyjä,
sytytä useita tunnelmallisia kynttilöitä.
*
Kaikkia ruokia ei tarvitse tehdä itse. Jos jouluna ollaan vieraissa,
voisi emännän kanssa sopia nyyttäritarjoilusta, eli
jouluaterian valmisteluihin voisivat osallistua kaikki. Joku tuo
leivät, toinen salaatit ja kolmas jälkiruoan.
* Tee jouluruokia sarjatyönä, vaikkapa
yhdessä ystäväperheen kanssa.
* Tervettä itsekkyyttä on pitää
omanlaisensa joulu. Ei jouluna tarvitse rynnätä paikasta
toiseen.
Mikäli joulustressi kuitenkin vaanii, tässä muutama
lohdutuksen sana:
"Vain ani harvat tietävät
miten minkäkin pitää olla, ja vain muutamat selviävät
kaikesta omin neuvoin."
(Hemuli , Muumilaakson mietekirja. WSOY, 1994. )
Kiireetöntä joulun odotusta!
Merja Lindroos
Takaisin
|